8. Vankilatyöni

Vankilatyötä aloin tehdä 2000-luvun alussa. Jeesus arvostaa vankilatyötä kertoessaan viimeisestä tuomiosta. ”Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.' "Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: 'Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? . Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?' Kuningas vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle” (Matt. 25:36–40).

Kerron erään kokemuksen. Eräs tuntemani mies oli vankilassa. Hän oli muiden vankien kanssa ulkoilemassa vankilan pihalla. Siellä oli myös vankilan johtaja ja vanginvartijoita. Mies sanoi vankilan johtajalle: ”Jeesuksen veri puhdistaa kaikesta synnistä”. Vankilan johtaja ei ollut kuulevinaan. Mies toisti jatkuvasti lausettaan: ”Jeesuksen veri puhdistaa kaikesta synnistä - Jeesuksen veri puhdistaa kaikesta synnistä”. Lopulta vankilan johtaja kiusaantui miehen sanoista ja sanoi vanginvartijoilleen: ”Viekää tuo mies pois täältä uskovien joukkoon”.

Tämä oli vain uni, jonka näin adventtikirkon vankilapäivillä. Minä olin unessa tuo mies ja vankilan johtaja oli itse lusifer. Paholainen ei voinut sietää Jeesuksen nimeä ja veren pelastavaa evankeliumia. Hän halusi päästä eroon kiusallisesta vangista ja ajoi hänet takaisin Jumalan lasten joukkoon.

Ehkäpä tämä uni oli Jumalalta, koska näin sen juuri vankilapäivillä ja siksi se on jäänyt mieleeni ja kannustanut minua myös vankilatyöhön. Mielestäni tällä unella on syvällinen merkitys synnin vankeudessa eläville ihmisille ja erityisesti vangeille. Vangit ja kaikki ihmiset tarvitsevat todella veren pelastavaa evankeliumia. Raamattu nimittäin sanoo mielestäni tämän kaikkein suurimman pelastustotuuden: ”Jeesuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä” (1. Joh. 1:7).

Adventtiseurakunnalla on ollut mahdollisuus pitää hartaustilaisuuksia Katajannokan ja Sörkan vankilassa sekä viimeksi Vantaan vankilassa. Vankilatyömme uranuurtajan pääkaupunkiseudulla siirtyessä syrjään on vankilatyötä johtanut eräs seurakuntamme jäsen. Vakioryhmässämme on ollut keskimäärin neljä henkilöä. Tilaisuus on alkanut johtajan alustuksella, josta olemme sitten keskustelleet. Olemme myös jokainen todistaneet lyhyesti ja välissä aina laulaneet. Eräs ryhmämme jäsen on toiminut lauluevankelistana. Lopuksi olemme sitten rukoilleet yhdessä ja henkilökohtaisesti vankien kanssa. Tilaisuuksissamme on ollut yleensä alle kymmenen vankia vartijoineen, koska vangit tulevat aina samalta osastolta. Jotkut meistä ovat käyneet myös tapaamassa vankeja henkilökohtaisesti.

Kun aloitin vankilatyön, en ollut erityisen innostunut siitä, koska tunsin puutteeni tässä työssä ja ehkäpä vankilamiljöö hiukan pelotti. Minut saatiin kuitenkin houkuteltua mukaan ja innostus on kasvanut kokemuksien kera. Vangit ovat suhtautuneet meitä kohtaan hyvin ystävällisesti ja vieraanvaraisesti. He ovat halukkaasti kuunnelleet Jumalan sanaa ja mielellään tavanneet meitä samoin ajattelevia vankilalähettejä. Täällä he voivat vapaasti keskustella hengellisistä asioista, mikä ei ole vankilassa aina mahdollista. Erityisesti olemme melkein aina poistuessamme vankilasta tunteneet suurta iloa siitä, että käyntimme on tuottanut vangeille toivoa paremmasta elämästä ja uskoa Raamattuun ja Jeesukseen pelastajana.

Me vankilalähetit haluamme auttaa vankeja löytämään uuden elämän Jeesuksen yhteydessä. Hän on meidän todellinen auttajamme. On vain surullista, että me kaikki seurakuntamme vankilalähetit täällä pääkaupunkiseudulla olemme olleet vanhempia henkilöitä ja vangit taas paljon nuorempia. Nuorempien pitäisi innostua tähän työhön. Vangit varmaan kaipaavat tavata ikäistensä seuraa. He etsivät parempaa elämää ja tulevat mielellään tapaamaan samanmielisiä muurien ulkopuolisia ihmisiä. Toisaalta joskus vanhempi ihminen on jonkinlainen turva ja auktoriteetti nuorelle vangille. Tämän huomasin erityisesti kerran keskustellessani ja rukoillessani erään nuoren vangin kanssa. Hän osoitti luottavaista ja antautuvaista asennetta minua kohtaan. Olin hyvin liikuttunut. Tunsin voimakkaasti Pyhän hengen läsnäoloa, kun hän halusi löytää Jeesuksen ja muutosta elämäänsä.

Oman huomioni mukaan vankiloissa on Jumalaa etsiviä ja elämäänsä muutosta hakevia vankeja, joille on vietävä myös pelastusta Jeesuksessa. Monet vangit ovat jostain syystä nuoruutensa olosuhteiden ja erehdysten kautta joutuneet vankilaan. Me emme saa adventisteina jättää heitä syrjään, vaan meidän on huomioitava myös heidät työmme kohteena. Me olemme myös heistä vastuussa Jumalalle. Vankilatyö on siunauksellista ja arvokasta lähetystyötä.

Kerron kokemuksen, kun hartaustilaisuuteemme Vantaan vankilassa tuli musta mies. Kerroimme hänelle evankeliumin perusasioita englannin kielellä, koska otaksuimme hänen olevan tavallinen kadun mies. Jonkin ajan kuluttua sitten selvisi, että hän oli tämä Porvoossa asunut ruandalainen baptistipappi François Bazaramba, jokatuomittiin elinkautiseen vankeuteen Ruandassa vuonna 1994 tapahtuneesta joukkotuhonnasta. Meitä hiukan nolotti, mutta hän ymmärsi suhtautumisemme. Totesimme, että hän oli erittäin hienosti käyttäytyvä ja että hänen Raamattunsa oli täynnä alleviivauksia, eli sitä oli ahkerasti tutkittu. Hän vakuutti meille täysin syyttömyyttään. Meidän oli vaikea uskoa hänen syyllisyyttään. Meillä ei ollut silloin mukanamme englanninkielistä kirjallisuutta, joten pyysimme seuraavalla kerralla vankilan pastoria toimittamaan hänelle englanninkielisen Suuren taistelun. Toivottavasti hän on saanut ja lukenut sen.