2. Ekat kaverit

Lare, Seppo ja Denis Kaisikses.

Laren (1935–2002) mä opin tsennaamaan kolmivuotiaana. Lare oli mua puoli vuotta vanhempi ja bulimpi, jote se kiusas mua silloin tällöin. Mun mutsi tuli joskus jelppaamaan mua. Lare budjas stadin snadimmal kartsal (Välikatu). Laren vanhempi broidi Veka oli stydi ja osas hyvin bamlata stadin slangia. Sen systeri oli fiksu, ku se oli käyny keskiskolen ja oli duunis Hesarin konttoris. Se järkkäs meille snadina Iltiksen dilkkaamist ja me saatiin siit fyrkkaa.

Snadina me liityttiin Helsingin tovereihin ja käytiin ahkerast Eltsun kentsul yleisurheilua treenaamas. Lare meni jo kakskymppisenä naimisiin ja flyttas pois Krunikast. Lare följas fatsins jälkiä ja siit tuli sähköasentaja. Lare oli jelppaamas mua, ku mä byggasin mun kesismökkiä Kullaanniemeen. Me oltiin hyviä kavereit Laren delaamiseen asti.

Lassen (1934–2007)mä opin tsennaamaan nelivuotiaana krigun aikana. Me budjattiin Krunikan Rantsus ja se oli silloin jonkinlaist Stadin laitastadia. Mä oon skrivannu Lassest enemmän, ku sen elämänstoori oli erikoinen sen elämänentraantumisen takia.

Lassen faija delas jo talvikrigus ja siks himaolot olivat puutteelliset. Faijan puute oli myös nuoren kundin elämälle kohtalokast. Krigun jälkeinen aika oli köyhää ja kovaa aikaa, mikä vaikutti silloin nuorten kundien elämänlaatuun. Lasse yritti erilaisia duunihommia. Se oli duunis mm. kaverinsa lättäriskabaaja Asser Fagerströmin firmas, joka jelppas kavereitaan duunihommis. Olipa Lasse jonkin aikaa hotelli Seurahuoneen portsarinakin.

Lasse erehty kuitenkin valkkaamaan väärän kaverijengin ja lähti näin dallaamaan sitä kartsan varjoist puolt. Se olikin sit lusimas ja brenkkulasareetis noin seitsemän vuotta, jonka jälkeen se teki täysrundiksen elämässään. Muistan ku hän sano mulle erääs vaihees, et nyt hän alkaa elämään niiku muutkin ihmiset.

Lasse suoritti stenun sisäl pehtorin kurssin ja oli siin hommas jonkin aikaa Nurmijärvel. Siel se treffas tulevan gimmansa ja siit aviksest synty kaks poitsua ja kaks likkaa. Nurmijärvelt se flyttas Kontulaan ja kokeili siel mm. himaparturin hommaa. Jossain vaihees se sit grundas Kontulan ostariin paprunsamlausfirman nimelt Jättäri.

Lassen elämän entraantumiseen vaikutti ratkaisevast AA. Siit tuli raivoraitis. Se alko oikein vihata brenkkua ja röökiä. AA:s tapahtuneen menestyksellisen toimintans ansiost Lasse sai duunimestan Helsingin kaupungin sosiaalivirastos kentsuduunis laitapuolen spurgujen keskuudes. Se oli tässä duunimestas 17 vuotta. Lasse viihty kokemuksiensa ja luonteensa takia erityisest ”bryggojen alla” jelppaamas näit laitapuolen spuguja parempaan elämään, koska tämä homma oli sille ominaist ja iisiä, ku se taas muille sosiaaliduunareille oli raskast ja vaikeaa.

Sosiaaliviraston jälkeen Lasse oli grundaamas Asuntotuki Alku ry:tä, jonka tarkoituksena on järkätä päihdeongelmaisille lukaaleja. Täs duunis se oli eläkkeelle asti ja jossain määrin myös elämänsä loppuun asti. Sen skidit on sen jälkeen jatkanu Asuntotuki Alku ry:n toimintaa.

Lasse oli kerran messissämme Sörkan vankilas bamlaamas, ku me pidimme siellä hartaustilaisuuden. Vangit oli hyvin otettuja, sil Lasse kerto elämästään hyvin asiantuntevast ja kokemuksens botnelt. Se ei antais mitään veke elämästään, sil kaikki on ollu hälle opiks. Se oli oppinu tsennaamaan ja vastaanottamaan elämänsä oikein kantapään kautta. Lasse anto elämänsä entraantumisest kiitoksen ja kunnian Jumalalle.

Monet Stadin ja varsinkin laitapuolen kundit muistavat Lassen. Lassen stoori on mielenkiintoinen juttu siit, et kuinka elämä opetti hänt kantapään kautta kunnon stadilaiseks ja dokujen jelppaajaks. Se kertoo myös Lassen nuoruuden olosuhteist, erehdyksist ja elämän tarkoituksen hittaamisest. Näin on myös monien vankien kohdal. Ne ovat jostain syyst nuoruutens olosuhteiden ja erehdysten kautta joutuneet lusimaan ja monet niist haluaa entrata elämääns. Siin tarvitaan kavereiden tukea. Krigun olosuhteiden seurauksena myös monet muut kavereistani sortu nuoruudes köyhyyden ja brenkun seurauksena vankila- tai brenkkurundikseen eivätkä pystyneet entraamaan elämääns, mut Lasse oli siit poikkeus, ku se myöhemmin hittas elämälleen tarkoituksen.

Olin Lassen hauttiksis ja siel oli duunikavereita AA:st, sosiaalivirastost ja Asuntotuki Alku ry:st muistamas sen vekemenoa ja ansiokast toimintaa. Muistan Lassen sanat hänen ollessaan glesa ennen delaamist, et nyt hän saa sit kärsiä aikaisemman elämäns huonoja elintapojaan. Monet dokut ja spurgut ovat Lassen kaut hitanneet uuden elämän. Hänen toimintansa lähimmäisten jeesaamiseks on ollut todel arvokast duunia. Siit tulee monet kiittämään sitä jo täs elämäs.

Denis oli mun saksanpaimenkoira ja mun hyvä kaveri. Mun faija ja mutsi tsöpas sen mulle pentuna, ku mä kovast halusin sitä. Mä annoin sille nimen Denis, kosk mun fani oli silloin juoksija Denis Johansson. Mä sain pitää piskiä vain kuuden kuukauden vanhaks, kosk sitä ei voitu pitää stadihimas. Sen kans oli kiva brassata skutsis. Mä kletrasin sitä jemmaan puihin ja se tsökas mua kovast. Se ei osannu tsiikata mua puist. Mä muistan, ku se sit plisattiin. Mä näin sen vika kerran, ku sitä lähdettiin viemään Kristiksel. Se ei jissannu, et se oli plisattu. Mä sliippasin, kosk mul oli ikävä Denist.