4. Suuri ennustus antikristuksesta

Danielin uusi profetia

Samat neljä maailmanvaltaa, jotka esiintyvät Danielin kirjan toisen luvun profetiassa, esitetään myös Danielin kirjan seitsemännessä luvussa. Tässä uudessa profetiassa kerrataan aluksi jo aikaisemmin tutkittua asiaa, niin että lukija pääsisi selville, mistä on kyse. Sen jälkeen esitetään uusia tärkeitä asioita. Niissä keskitytään erityisesti kuvaamaan suurta antikristillistä valtaa, joka eksyttävän ja vainoavan luonteensa vuoksi on vakavana vaarana Jumalan kansalle. Kyseiset neljä maailmanvaltaa Daniel näki nyt petojen muodossa. Hän näki nyt, miten neljä tuulta kuohutti suurta merta. Raamatun vertauskuvallisissa ennustuksissa tuulet kuvaavat sotia ja suuret vesimäärät väkijoukkoja ja kansoja (Ilm.17:15). Merestä nousi neljä suurta petoa (jae 3). Pedot kuvaavat valtakuntia (jae 23).

Leijona – Babylonia

Ensimmäistä valtakuntaa eli Babyloniaa kuvataan leijonana, jolla oli kotkan siivet (jae 49). Tämä kuvaa sattuvasti sitä nopeutta, jolla Babylonia kehittyi maailmanvallaksi. Siipien repäiseminen pois kuvaa sen valloitusten päättymistä. Leijona ”asetettiin kahdelle jalalle niin kuin ihminen ja sille annettiin ihmisen sydän”. Tämä kuvaa sen soturikansan muuttumista kesyksi, inhimilliseksi, mukavuutta rakastavaksi, juhlista ja juomingeista nauttivaksi kansaksi. Tällaisten juhlien aikana Meedia-Persia valloitti Babylonin pääkaupungin ja koko valtakunta kukistui.

Jo koulupoikana tutkiessani näitä raamatun ennustuksia vertailin koulussa lukemaani K. O. Lindeqvistin Vanhan ajan historian oppikirjaa näihin yli 2000 vuotta vanhoihin ennustuksiin ja olin hämmästynyt miten tarkoin Raamatun ennustukset ovat toteutuneet. Lainaan tästä oppikirjasta, joka on monille lukijoille tuttu, eräitä kohtia.

”Uus-Babylonian valtakunta, kohosi mahtavaksi Nebukadnessarin aikana… Mutta lyhytaikainen oli Uus-Babylonian valtakunta; Länsi-Aasiassa oli muodostumassa uusi suurvalta, Persia, jonka kuningas Kyyros teki siitä lopun” (s.34).

Karhu – Meedia-Persia

Toista maailmanvaltaa eli Meedia-Persiaa kuvaa karhu, joka ”nostettiin toiselle kyljellensä ja sillä oli suussa kolme kylkiluuta" (jae 6). Toisella kyljellään lepäävä karhu kuvaa sattuvasti Meedia-persian kaksoisvaltakuntaa, jonka mahti lepäsi Persian varassa. Meedia oli kuitenkin Persian kanssa tasa-arvoinen, kuten karhun kyljet ovat tasa-arvoisia. Em. historian oppikirjasta luemme: ”Persialaiset olivat karaistua kansaa. Heidän keskuudessaan ilmaantui suuri valloittaja, Kyyros, joka ensin oli Meedian kuninkaan vaaliruhtinas, mutta sitten otti vallan itselleen (v. 550) tehden perialaiset vallitsevaksi kansaksi; meedialaiset olivat kuitenkin heidän kanssaan tasa-arvoisia”. Kolme kylkiluuta karhun suussa kuvaavat niitä kolmea valtakuntaa, jotka Meedia-Persia valloitti saaliikseen. Sama historian oppikirja kertoo niistä näin: ”Kyyros hävitti sitten Lyydian valtakunnan, jonka hallitsija oli rikkaudestaan kuulu Kroisos. Sen jälkeen hän valloitti Babylonian. Kyyros kuoli v. 529 ja hänen poikansa laajensi valtakuntaa valloittamalla Egyptin”. Nämä ovat kolme kylkiluuta.

Pantteri – kreikkalaismakedonialainen valtakunta

Meedia-Persian hallitsijat eivät noudattaneet Jumalan antamia vanhurskauden periaatteita sen paremmin kuin aikaisempienkaan valtakuntien hallitsijat. Niin koitti tällekin mahtavalle valtakunnalle kukistumisen aika. Em. Kirjasta luemme, miten Aleksanteri Suuren kreikkalaismakedonialainen valtakunta kukisti suhteellisen pienellä sotajoukolla Meedia-Persian valtaisan armeijan. ”Sillä välin Dareios oli koonnut suuren sotajoukon, jossa sanotaan olleen 600 000 miestä. Aleksanteri meni vastaan, ja Issoksen luona Kilikiassa hän voitti sen perin pohjin. Sitten hän lähti jälleen Dareiosta vastaan, jonka hän voitti Tigris-virran luona Arbelan kentällä (331), vaikka persian sotajoukko oli vielä suurempi kuin Issoksen taistelussa ja hänellä itsellään oli vain 50 000 miestä” (s. 91).

Kolmatta maailmanvaltaa, Aleksanteri Suuren Kreikkaa kuvataan pantterina, jolla oli neljä linnunsiipeä. ”Sillä pedolla oli neljä päätä ja sille annettiin valta ” (jae 6). Pantteri on nopea eläin. Kun sillä oli neljä linnunsiipeä, on meillä kuva siitä tavattomasta nopeudesta, jolla Aleksanteri Suuren Kreikka kehittyi maailmanvallaksi. Hän kuoli 33-vuotiaana luotuaan valtakunnan, joka ulottui Euroopasta Intiaan asti. Aleksanterin kuoltua hänen neljä sotapäällikköään jakoivat vallan, mitä pedon neljä päätä kuvaavat. Aleksanteri ei olisi pystynyt näihin valloituksiin, jollei kaikkivaltias Jumala olisi ohjannut tapahtumia ennalta ilmoitetun suunnitelman mukaan.

Rautahampainen peto – Rooma

Neljättä maailmanvaltaa kuvasi peto, joka oli ”kauhea, hirmuinen ja ylen väkevä; sillä oli suuret rautaiset hampaat, ja se söi ja murskasi ja tallasi tähteet jalkoihinsa” (jae 7), kuten Rooman rautainen soturikansa teki. Em. Historian kirjasta luemme: "Roomalaiset olivat etupäässä soturikansaa. Sodilla he yhdistivät samaan valtioon kaikki vanhan ajan sivistyskansat, mutta he liittivät siihen myös Länsi-Euroopan kelttiläiset kansat, jotka siten tulivat historian piiriin. Rooman valtakunta oli muodostunut pitemmän ajan kuluessa kuin Persian tai Aleksanteri Suuren valtakunnat ja se oli paremmin järjestetty kuin ne, jonka vuoksi se saattoi kauemmin pysyä koossa” (s. 167).

Antikristus ilmaantuu

Tähän asti Danielin kirjan seitsemännen luvun profetia on kuvannut samoja asioita kuin toisen luvun kuvapatsasnäkykin, tosin osittain seikkaperäisemmin ja eri näkökulmasta. Kun seitsemännen luvun profetia ryhtyy nyt kuvaamaan neljännen valtakunnan Rooman jakautumista niihin osiin, jotka kuvattiin jo kuvapatsasnäyssä, se keskittyy erityisesti Jumalaa vastustavan antikristillisen vallan seikkaperäiseen selvittämiseen, mikä ei vielä kuvapatsasnäyssä tullut esille.

Neljännellä pedolla oli kymmenen sarvea, jotka kuvaavat niitä kymmentä valtakuntaa, jotka syntyivät kansainvaellusten aikana Länsi-Rooman raunioille. Kahdeksannessa jakeessa kerrotaan sitten pienestä sarvesta, joka puhkesi niiden kymmenen sarven välistä. Siinä on kysymyksessä valta, joka kehittyy mahtitekijäksi Rooman maailmanvallan kukistumisen jälkeen Euroopan valtakuntien keskellä. Daniel halusi saada lisää tietoa neljännestä pedosta, sen kymmenestä sarvesta ja erityisesti siitä sarvesta, joka puhkesi niiden välistä (jakeet 19,20). Jakeissa 8, 20, 21, 24 ja 25 esitetään pienen sarven tuntomerkit. Näistä jakeista löydämme Jumalaa vastustavan ja Korkeimman pyhiä tuhoavan antikristillisen vallan eli antikristuksen kymmenen selvää tuntomerkkiä, joiden avulla voimme varmuudella sanoa, mistä vallasta on kysymys. Seuraavassa ovat nämä kymmenen tuntomerkkiä, ensin Raamatun esittämänä profetiana ja sitten niiden täyttymys historiassa.

Antikristuksen kymmenen tuntomerkkiä

”Ja heidän jälkeensä nousee eräs muu” (jae 24). Mikä valta kehittyi mahtitekijäksi Rooman maailmanvallan kukistumisen ja kansainvaellusten aikana syntyneen kymmenen valtakunnan nousun jälkeen? Historiaa tunteva lukija voi päätellä, että keskiajan katolinen kirkko, paavinvalta, kehittyi mahtavaksi vallaksi 500-luvulta alkaen. Sopivatko näiden muiden jakeiden tuntomerkit täsmällisesti tähän valtaan?

”Eräs muu pieni sarvi puhkesi niiden välistä” (jae 8). Paavinvalta ei ollut mikään näistä kymmenestä valtakunnasta. Sen sijainti oli keskeinen.

”Ja kolme edellisistä sarvista reväistiin pois sen edestä” (jae 8). Mainituista kymmenestä valtakunnasta areiolaiset valtakunnat vastustivat Rooman piispan eli paavin ylivaltaa ja olivat siten paavinvallan nousun tiellä. Osa näistä luopui vastustuksesta ja säilyivät kansakuntina. Kolme areiolaiseksi jäänyttä valtakuntaa kukistettiin. Herulit kukistettiin v. 493, vandaalit v. 534. V. 538 karkotettiin itägootit Roomasta ja pian sen jälkeen heidät tuhottiin lopullisesti. Kolme vastustavaa valtakuntaa oli reväisty pois paavinvallan edestä. Paavinvallan valtakauden voidaan siten katsoa alkaneen v. 538.

”Hän oli erilainen kuin edelliset” (jae 24). Kymmenen valtakuntaa olivat tavallisia valtioita. Paavinvalta oli uskonnollis-valtiollinen mahti. Tässä suhteessa se oli todellakin erilainen kuin muut valtakunnat.

”Joka näytti suuremmalta kuin muut”. Paavinvallan keskiaikainen mahti ei perustunut suureen alueeseen tai voimakkaaseen armeijaan kuten muiden. Se kohosi Euroopan mahtavimpien valtakuntien hallitsijoiden yläpuolelle ja todella ”näytti suuremmalta kuin muut”. Paavi Gregorius VII julisti mahtavan Saksan keisarin Henrik IV:n pannaan ja kirjoitti hänestä: ”Ja vaikka tämä Henrik oli hyvin urhoollinen keisari, joka 62 kertaa oli seissyt vihollisten vastassa taistelukentällä, en minä, Gregorius, kumminkaan päästänyt häntä luokseni, vaan annoin hänen seistä pottini edessä kolme päivää ja yötä paljain jaloin ja paljain päin, vaimoineen ja lapsineen talven pakkasessa ja lumessa kerjäten anteeksiantoa, ja sen jälkeen julistin hänet pannaan, niin että hän oli kaksi kertaa pannaanjulistettu minun aikanani”*. Paavi Bonifacius esitti: ”Minulla on sekä hengellisen että maallisen vallan miekka vallassani – ja minä olen niin paljon korkeammalla keisaria arvossa, että minä yksin omalla vallallani, ilman neuvottelevaa kokousta voin panna hänet pois valtaistuimelta taikka muutella hänen alueitaan ja toimituttaa uudet vaalit Fredrikille ja useille muille” (Paavi Bonifacius. Extravag de majoret obed. Cap. Unam Item Dist. 22 cap. Omnes. – Sext. Decr. De sentent. Et re, cap. Ad apostoli. (Foxe). Ks. myös Erik Arnesen, Silmäys aikaamme, s. 254). *Babtista Egnatius – Piatinna, Benno Nauclerus. Acts and Monuments of John Foxe. A new Complete Edition. Edited by Rev. Stephan Reed Cattley. M.A. 9-osaisen teoksen julkaisseet R.B. Seeby ja W. Burnside, Lontoo 1837. Osa 4. Ks. Myös eri Arnesen, Silmäys aikaamme, Helsinki 1920, s. 255. Kun seuraavassa esitetään lausuntoja, jotka on lainattu yllämainitusta Foxen teoksesta, on lähdeviitteessä mainittu suluissa (Foxe).

”Sillä sarvella oli silmät kuin ihmisen silmät ja suu, joka herjaten puhui” (jae 8). Ihmisen silmät kuvaavat älykkyyttä ja valtioviisautta. Kuten edelliset paavien lausunnot osoittavat, paavien mahti perustui valtioviisaaseen ja älykkääseen menettelyyn ja häikäilemättömään kielenkäyttöön. Tämä osaltaan teki mahdolliseksi sen, että silloisessa henkisessä ilmapiirissä paavinvalta saattoi ilman armeijoiden voimaa nousta maallisia valtatekijöitä suuremmaksi.

”Hän puhuu sanoja Korkeinta vastaan” (jae 25). Katolinen kirkko muutti Jumalan antamia Raamatun oppeja siinä määrin, että se ei pitänyt suotavana Raamatun antamista kansan käsiin. – Sitä ei käännetty kansan kielelle. Siitä käytettiin vain latinankielistä käännöstä, mitä kieltä mikään kansakunta ei enää keskiaikana puhunut. Jumalanpalvelusseremoniatkin olivat latinankieliset. Kun kerettiläisliikkeet alkoivat keskiajan loppupuolella levittää kansankielisiä raamatunkäännöksiä, kirkko alkoi sitä vastustaa. Jumalan sanaa jouduttiin lukemaan salaa, jopa henkensä menettämisen uhalla. Raamatun totuuksien maahan polkeminen ja pyrkimys estää kansaa lukemasta raamattua olivat todella sanojen puhumista Korkeinta vastaan.

”Se sarvi, jonka minä näin sotivan pyhiä vastaan ja voittavan heidät” (jae 21). Paavinvalta vainosi mahtinsa päivinä ankarasti toisinajattelevia kristittyjä, kidutti heitä inkvisitiolaitoksissa ja toimitti kuolemaan. Eräiden arvioiden mukaan näissä vainoissa tapettiin noin 50 miljoonaa toisinajattelevaa ihmistä. Miten on mahdollista, että katolinen kirkko sai esivallan miekan näin julmiin vainoihin?

Paavi Gregorius IX sanoo tästä: ”maalliset viranomaiset olivat he sitten väliaikaisia taikka vakinaisia, ovat velvollisia vannoen lupaamaan parhaansa mukaan vainoavansa kaikkia kerettiläisiä, jotka kirkko tuomitsee; ja se väliaikainen hallitsija, joka ei puhdista maataan kerettiläisistä, tuomitaan pannaan.—Me määräämme edelleen, että kreivien, paronien, hallitusviranomaisten ja kaupunkien raatimiesten ja muitten kaupunkien viranomaisten on piispojen muistutuksesta säädyittäin vannomansa valan mukaan luvattava, että he uskollisesti ja tehokkaasti, milloin heitä siihen vaaditaan, velvollisuutensa täyttäen ja kykynsä mukaan auttavat kirkkoa hävittämään kerettiläisiä ja heidän rikostovereitaan.—Mutta elleivät he sitä tahdo tehdä, riistetään heiltä se luottamustoimi, missä he ovat, eikä missään tapauksessa anneta heille toista, jota paitsi heidät julistetaan pannaan ja heidän maansa kirkonkiroukseen. Siltä valtiolta, joka luulee voivansa vastustaa näitä määräyksiä taikka joka vastoin piispan muistutuksia jättää rankaisematta uppiniskaiset, riistetään kauppayhteys muitten valtioitten kanssa ja riistetään piispan virka” (Gregorius IX:n dekretaalit. Pariisi 1612. 5. Kaari, 7. Art. Ks. Myös Erik Arnesen, Silmäys aikaamme, s.260).

Keskiajan vainoissa katolinen kirkko todella voitti ne, jotka halusivat pitää kiinni Raamatun totuudesta kuolemankin uhalla. Niinpä mm. valdolaiset joutuivat pakenemaan syrjäisille seuduille saadakseen palvella Jumalaa omantuntonsa ja Raamatun valon mukaan.

Kristikunnan suuri häpeä on, että kristillinen kirkko on julmasti vainonnut, kiduttanut ja tappanut toisinajattelevia kristittyjä. Jumala haluaa vain vapaaehtoista, rakkaudesta häneen lähtevää palvelua. Hän sanoo: ”Joka tahtoo, se tulkoon ja ottakoon lahjaksi elämän vettä” (Ilm. 22:17). Vainot ovat pettämätön merkki siitä, että tällaisen toiminnan takana ei ole Jumala.

”Ne annettakoon hänen käteensä ajaksi, kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi” (jae 25). ”Aika” on sama kuin vuosi. Tässä ennustetaan paavinvallan valtakauden pituudeksi 3 ½ profeetallista vuotta eli 42 profeetallista kuukautta. Koska juutalaisessa kuukaudessa oli 30 päivää, tulee 3 ½ ajasta eli vuodesta 1260 päivää. Raamatun vertauskuvallisissa ennustuksissa yksi profeetallinen päivä tarkoittaa yhtä kirjaimellista vuotta. 4Moos.14:34:n ennustuksessa käytetään ilmaisua ”päivä vuodeksi luettuna”. Hes.4:4-6 tämä periaate ilmaistaan sanoin: ”Päivän kutakin vuotta minä olen sinulle pannut”. Paavinkirkon valtakausi alkoi v. 538, kun kolmas sen nousua estävä valtakunta oli ”reväisty irti. Kun vuoteen 538 lisätään 1260 vuotta, tullaan vuoteen 1798. Tällöin elettiin Ranskan suuren vallankumouksen aikaa. Silloin ranskalainen kenraali Berthier valloitti Rooman ja vangitsi paavi Pius VI:n. Ranskan vallankumouksen seurauksena liberalismi ja länsimainen demokratia alkoivat nopeasti voittaa alaa. Kaikki saivat harjoittaa vapaasti uskontoaan. Samaan aikaan kristinuskoon kriittisesti suhtautuva ns. tieteellinen ajattelutapa repi hajalle uskoa vanhoihin auktoriteetteihin. Paavinvalta menetti mahdollisuuden käyttää esivallan miekkaa toisinajattelevien vainoamiseksi. Silloin katsottiin yleisesti, että paavinvalta oli saanut kuolinhaavan, josta se ei toipunut. Raamatun ennustaman paavinvallan valtakausi on toteutunut täsmällisesti.

Danielin ennustuksessa sanottiin, että kyseisen pieni sarvi pyrkisi muuttamaan Jumalan lakia eli kymmeniä käskyjä ja nimenomaan sen kohdan käskystä, joka koskee aikaa. ”Hän pyrkii muuttamaan ajat ja lain” (jae 25). Kymmenestä käskystä ainoastaan lepopäiväkäsky koskee aikaa. Tämän Rooman kirkko on muuttanut, niin että kristikunta viettää sen mukaisesti nykyisin yleisesti sunnuntaita, viikon ensimmäistä päivää, lepopäivänä. Kristus pyhitti lepopäivänä sapatin, viikon seitsemännen päivän, meidän lauantaimme, kymmenen samoin tekivät apostolit ja alkuseurakunta. Rooman kirkko on myös voimakkaasti korostanut jumalallisen valtansa merkkinä sitä, että se on kyennyt siirtämään lepopäivän sapatilta sunnuntaille. Tähän seikkaan myös Luther ja hänen kannattajansa kiinnittivät huomiota, kun he joutuvat tekemään viranomaisille selkoa uskonsa perusteista. He kirjoittivat lepopäivän muutoksesta seuraavaa: ”Mitään muuta esimerkkiä ei niin voimakkaasti tähdennetäkään eikä esiintuoda kuin juuri sapatin muuttamista; tällä tahdotaan todistaa kirkon valta suureksi, koska se tekee muutoksia kymmeneen käskyynkin, jotakin siinä muuttaen” (Ev.lut. kirkon tunnuskirjat, s. 49).

Luther ja antikristus

Kaikki Danielin kirjan seitsemännen luvun esittämät kymmenen antikristuksen tuntomerkkiä sopivat täsmällisesti paavinvaltaan. Myös muut Raamatun esittämät antikristuksen tuntomerkit sopivat tarkoin paavinvaltaan. Uskonpuhdistajat omaksuivat tämän antikristuskäsityksen. Evankelis-luterilaisen kirkon tunnuskirjoissa luemme Lutherin ja hänen kannattajiensa käsityksen: ”Paavin ja hänen kannattajiensa valtakuntaan sopivat täysin vastakristuksen tuntomerkit. Paavali näet Tessalonikalaiskirjeessään kuvaillessaan vastakristusta nimittää häntä ’vastustajaksi, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tahi jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala’. Hän siis puhuu eräästä, joka hallitsee kirkossa – ei pakanallisista kuninkaista – ja tätä hän nimittää Kristuksen vastustajaksi, tämä kun on sommitteleva evankeliumin kanssa ristiriitaisen opin ja vaativa itselleen jumalallista arvovaltaa” (s.278). ”kun tilanne on tällainen, on kaikkien kristittyjen varottava osallistumasta paavin jumalattomaan oppiin, pilkkaamisiin ja raakaan julmuuteen. Heidän pitää siis hyljätä ja kirota paavi kannattajineen vastakristuksen valtakuntana, niin kuin Kristus on käskenyt” (s. 279).

Älä tuomitse vaan rakasta

Vaikka paavinvalta onkin raamatun mukaan selvästi ja varmasti antikristillinen valta, ei meillä kuitenkaan ole pienintäkään oikeutta tuomita ainoatakaan katolisen kirkon jäsentä. Tuhannet katoliset palvelevat Jumalaa koko sydämestään sen valon mukaan mikä heillä on. Jumala hyväksyy heidän vilpittömän vaelluksensa, koska heillä ei kirkkaampaa Jumalan sanan valoa. Raamattu korostaa saadun valon eli tiedon merkitystä. ”Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus” (Ap.t.17:30).

Meidän tulee rohkeasti julistaa Raamatun totuutta, mutta se tulee aina tehdä rakkauden hengessä. Todellista ekumeniaa on, että kristityt yhdessä toisiaan rakastaen tutkivat mikä on Raamatun totuus ja ottavat sen vastaan kalliina aarteena. Saisipa rakkaus, joka ei pakota eikä tuomitse ketään, lisääntyä niin, että voisimme ottaa vastaan Raamatun totuuden sellaisena kuin se on Jeesuksessa Kristuksessa.

Antikristus on, kuten Raamattu on ennustanut, muuttanut kymmenien käskyjen aikaa koskevan käskyn eli lepopäiväkäskyn. Kristus vakuuttaa vuorisaarnassaan puhuessaan kymmenistä käskyistä, että ”ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto” (Matt.5:18). Ihmiselle olisi helpompaa saada taivas ja maa katoamaan, kuin muuttaa pienintäkään piirtoa Jumalan laista, kymmenistä käskyistä.