7. Ensimmäisen enkelin sanoma

0607019

Tuomion hetki on tullut

Ensimmäinen niistä kolmesta enkelistä, jotka Johannes näki lentävän keskitaivaalla, julisti erityisesti tuomion hetken ajankohtaisuutta. Hänen suuri sanomansa oli: Peljätkää Jumala ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut. Tämä osa kolmen enkelin sanomasta käsittää siten erityisesti 230 iltaa ja aamua käsittävän profetian täyttymyksen julistuksen ja taivaallisen oikeudenkäynnin esittämisen.

Ilmestyskirjan kuvaus ensimmäisestä enkelistä ja hänen sanomastaan korostaa vielä tuomion hetken julistuksen ajankohtaisuutta. Kun ensimmäinen enkeli julistaa ”maan päällä asuvaisille, kaikille kansanheimoille ja sukukunnille ja kielille ja kansoille”, että tuomion hetki on tullut, siinä korostuu voimakkaasti se piirre, että kun tuomiota käydään taivaan saleissa, ihmiset vielä elävät maan päällä ja heidät koetetaan tehdä tietoiseksi ajan vakavuudesta. Enkeli ei julista, että tuomion aika tulee pian tai että se on lähellä, vaan että se on jo tullut.

Samalla enkeli korosti Jumalan kunnioittamista Luojana. Meidän aikanamme ihmistenluottamus Jumalaan kaiken Luojana on pahasti järkkynyt. Erilaiset ns. tieteelliset maailmankatsomukset, erityisesti kehitysopillinen ajattelu, ovat riistäneet tämän uskon ihmisiltä. Sen mukana myös luottamus Raamatun arvovaltaan on hävinnyt. Tieteellisen tutkimuksen häikäisevät saavutukset varsinkin tekniikan ja lääketieteen alalla ovat sokaisseet ihmisten silmät. Ei nähdä, että niillä maailmankatsomuksellisilla teorioilla, joita tieteen nimissä tarjotaan, ei ole samaa pätevyyttä kuin tekniikan saavutuksilla, vaan että ne ovat olettamuksia, joiden luotettavuutta ei ole kyetty osoittamaan. Samalla ei myöskään huomata, että kun usko Jumalaan luojana ja hänen sanaansa Raamattuun on järkkynyt, ihminen on moraalisesti alentunut. Rikollisuus, moraalittomuus, henkisistä elämänarvoista piittaamattomuus ovat muodostuneet todelliseksi ongelmaksi, jonka edessä aletaan olla voimattomia. Mutta sen todellista syytä ei nähdä. Sen vuoksi meidän ajallemme tarkoitetussa erityisessä sanomassa kerrotaan voimakkaasti luojan kunnioittamisen välttämättömyyttä, välttämättömyyttä nähdä Jumala Luojana, niin kuin Raamattu hänet esittää..

Luojan kunnioittaminen ja lepopäivä

Jotta Jumalan kunnioittaminen Luojana olisi säilynyt ihmisten keskuudessa kautta aikain, Jumala sääti luomistöittensä muistoksi lepopäivän. Siitä kerrotaan luomiskertomuksen yhteydessä näin: ”Ja Jumala päätti seitsemäntenä päivänä työnsä, jonka hän oli tehnyt, ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä, jonka hän oli tehnyt. Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstänsä, jonka hän oli tehnyt” (1Moos.2: 2, 3)).

Kun Jumala valitsi Israelin kansan omaisuuskansakseen, jonka tehtävänä oli ylläpitää tietoa elävästä Jumalasta epäjumalanpalvelukseen vajonneen maailman keskellä, hän antoi sille lakinsa, onnellisen ja rikkaan elämän ikuiset periaatteet, kirjoitetussa muodossa. Tämän lain, kymmenien käskyjen lain, keskellä on lepopäiväkäsky. Sen viettämisen perusteena esitetään tiedon säilyminen Jumalan luomistöistä ihmisten mielessä. Tämä käsky kuuluu kokonaisuudessaan näin:

”Muista pyhittää lepopäivä. Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi; mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä, älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sen tähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen” (2 Moos.20: 8-11).

Kun sielunvihollisen nimenomainen pyrkimys on riistää ihmiseltä kaikki tieto Jumalasta, kaikkeuden Luojasta, voidakseen siten syöstä heidät perikatoon, hän hyökkää erityisesti tätä käskyä vastaan. Sillä se juuri pitää yllä tiedon Jumalan luomistöistä ja hänen valtasuuruudestaan. Ihminen, joka viikoittain viettää lepopäivää, sapattia, tämän käskyn mukaisesti, ei voi kadottaa uskoaan Jumalaan, kaikkeuden Luojaan. Hänen oma elämäntapansa, joka viikkoinen käytännössä, muistuttaa hänelle jatkuvasti Jumalasta Luojana. Jos ihmiset olisivat aina pitäneet lepopäivän Raamatun käskyn mukaan, ei maailmassa olisi ainoatakaan Jumalan kieltäjää tai kehitysoppiin uskovaa. Sillä viikoittainen sapatti, jonka olemassaolo ei rakennu millään tavoin maan kiertoliikkeeseen maan ympäri tai kuun kiertoliikkeeseen maan ympäri eikä mihinkään muuhunkaan taivaankappaleiden kiertorytmiin, olisi aina muistuttanut ihmisiä Jumalasta, joka loi kaiken kuutena päivänä ja teki sapatista luomistekojensa muiston.

Kristus Luoja ja sapatin Herra

Raamattu esittää, että Kristus on kaiken Luoja. Hän on yhtä Isän kanssa ja hänestä on kaikki saanut alkunsa (Joh.11–3, Kol.1:16). Luomistyönsä päätyttyä Kristus erotti seitsemännen päivän pyhää tarkoitusta varten ja antoi sille erikoisen siunauksensa. Täten Kristus ja sapatti liittyvät erottomasti yhteen.

Israelin nelikymenvuotisen korpivaelluksen aikana mannaihmeen yhteydessä Kristus selvästi osoitti, mikä on hänen antamansa sapatti, seitsemäs päivä, koska se oli joillekin hämärtynyt Egyptin orjuuden vuosisatoina. Kristus johdatti kansansa Egyptin synnin orjuudesta luvattuun maahan. Hän oli se kallio, josta he saivat vettä. Hän johdatti heitä päivällä pilvipatsaana ja yöllä tulipatsaana (1 Kor.10:3,4; Neh.9:9–15). Kristus antoi heille elämän leipää, mannaa. Mannaa annettiin sunnuntaista torstaihin kunakin päivänä sen päivän annos, eikä se säilynyt seuraavaan päivään. Perjantaina, kuudentena päivänä, sapatin valmistuspäivänä, mannaa annettiin kaksinkertainen annos, ja se säilyi seuraavaan päivään. Sapattina, seitsemäntenä päivänä, mannaa ei annettu ollenkaan. Silloin syötiin edellisenä päivänä talteen kerättyä. Neljänkymmenen vuoden aikana Kristus mannaihmeellä osoitti, mikä päivä oli hänen antamansa sapatti (2 Moos.16:19–35).

Pian mannaihmeen alkamisen jälkeen Kristus antoi kymmenet käskyt, ainoat Raamatun sanat, jotka Kristus oli kirjoittanut omalla sormellaan (2 Moos.20:1–17; 31:18). Lepopäiväkäsky kymmenen käskyn keskellä osoittaa sinettinä, kuka on antanut tämän täydellisen lain, josta ei piirtoakaan häviä. Lain antaja on Luoja, Herra sinun Jumalasi, joka ”teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on” (2Moos.20:8–11).

Jeesuksen esimerkki

Kristus, joka on koko luomakunnan Herra ja ”sapatinkin Herra” (Mark.2:28). On täydellinen ja luotettava esimerkki oikeassa sapatin vietossa. Jeesus toimi Nasaretissa 30-vuotiaaksi arkisessa työssä puuseppänä. Hänen tapanaan oli mennä sapattina jumalanpalvelukseen. Julkisen työnsä aloitettuaan ”hän saapui Nasaretiin, jossa hänet oli kasvatettu, ja meni tapansa mukaan sapatinpäivänä synagogaan ja nousi lukemaan” (Luuk.4:16).

Jeesus osoitti kunnioituksensa antamaansa sapattia kohtaan poistamalla kaikki sapattia rasittavat ihmiskäskyt, jotka kielsivät mm. sairaiden parantamisen sapattina. Jeesuksen esimerkin mukaan sapatti on jumalanpalveluspäivä, jolloin tulee auttaa kärsiviä ja sairaita ja tehdä hyvää., nauttia Luojan kauniista luonnosta ja lukea Raamattua vapaana arkisista askareista.

Sapatti – lunastuksen merkki

Jeesus antoi sapatin luomistyönsä muistomerkiksi. Mutta Jeesus kytki sapatin myös synnin eli Egyptin vallasta vapautumisen merkiksi (5 Moos.5:12–15). Miksi näin? Egyptistä vapautuminen on , samalla kun se on tosi tapahtuma, myös vertauskuva synnin orjuudesta vapautumisesta. Syntisen ihmisen voi ainoastaan Jumalan luomisvoima uudistaa. Tätä tapahtumaa kutsutaan uudestisyntymiseksi. Se on Jumalan aikaansaannos ihmisessä, joka alistuu hänen johtoonsa. Samoin se sisäinen kasvu, joka päivittäin tapahtuu Jumalan armon vaikutuspiirissä olevassa ihmisessä ja jota Raamattu kutsuu pyhitykseksi, on Jumalan aikaansaannos. ”Myöskin sapattini minä annoin heille, olemaan merkkinä minun ja heidän välillään, että he tulisivat tietämään, että minä olen Herra, joka pyhitän heidät” (Hes.20:12). Jumalan luomisvoimana ihmiseen palautuu Jumalan kuva, joka synnin seurauksena turmeltui. Jumalan luomisvoiman tuloksena kaikki lunastetut heijastavat kerran Jumalan valtakunnassa koko olemuksellaan Jumalan luonteen puhtautta ja kauneutta. Sen vuoksi sapatti on myös lunastuksen merkki. Kun Jeesus ristillä antoi täydellisen uhrin meidän edestämme, hän sanoi: ”Se on täytetty” (Joh.19:30). Sovitettuaan meidän syntimme Golgatan ristillä Jeesus lepäsi sapatin haudassa ja nousi kuolleista viikon ensimmäisenä päivänä. Sapatti on siten paitsi luomistyön myös Kristuksen suorittaman lunastustyön muisto.

Väärennetty viikkojärjestys

Me kaikki tiedämme, että Raamatun mukaan Jeesus kuoli perjantaina, lepäsi haudassa lauantain, viikon seitsemännen päivän, ja nousi kuolleista sunnuntaina, viikon ensimmäisenä päivänä. Vuoden 1973 alusta Suomessa on kalenteri, jonka mukaan maanantai on viikon ensimmäinen päivä ja sunnuntai viikon seitsemäs päivä. Tämä muutos perustuu kansainvälisen standardisoimisjärjestön (ISO) suositukseen ja Helsingin yliopiston konsistorin v. 1971 tekemään päätökseen. On selvää, että mikään järjestö tai yliopisto ei pysty muuttamaan Jumalan antamaa viikkojärjestystä. Vaikka muutettu viikkojärjestys ei muutakaan viikon seitsenpäiväistä rytmiä, voi se kuitenkin aiheuttaa sekaannusta joidenkin ihmisten mielessä.

Jeesus korostaa sapatin tärkeyttä

Ennustaessaan Jerusalemin hävityksestä Jeesus kehotti häneen uskovia pakenemaan: ”Mutta kun te näette Jerusalemin sotajoukkojen ympäröimänä, silloin tietäkää, että sen hävitys on lähellä” (Luuk.21:20). Jeesus kehotti: ”Mutta rukoilkaa, ettei teidän pakonne tapahtuisi talvella eikä sapattina” (Matt.24:20). Jeesuksen käskyn mukaan kristityt rukoilivat lähes neljänkymmenen vuoden ajan Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen, että heidän pakonsa ei tapahtuisi sapattina. Rooman sotajoukkojen piirittäessä Jerusalemia v. 70 jKr. sotajoukot yhtäkkiä keskellä viikkoa vetäytyivät pois. Silloin kristityt Jeesuksen käskystä pakenivat ja säilyttivät henkensä. Jokainen sapatin hetki on niin siunattu, että kannatti rukoilla neljänkymmenen vuoden ajan, että silläkin viikolla, jolloin pako Jerusalemista tapahtui, he saisivat viettää sapatin pyhään tarkoitukseen erotettuna nauttien Jeesuksen sapatille, Herran pyhäpäivälle, antamista siunauksista. Varmasti nämä rukoukset muistuttavat kristityille toistuvasti, miten suuressa arvossa Jeesus piti sapatin siunauksia.

Apostolien esimerkki

Tapahtuiko Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen mitään muutosta suhtautumisessa sapattiin? Pakanain apostolilla Paavalilla oli samoin kuin Jeesuksella tapana mennä sapattina jumalanpalvelukseen. ”Ja tapansa mukaan Paavali meni sisälle heidän luoksensa ja keskusteli kolmena sapattina heidän kanssansa, lähtien kirjoituksista” (Ap.t.17:2). Paavali toimi Korintissa puolentoista vuoden ajan teltantekijänä. ”Ja he tekivät työtä yhdessä; sillä he olivat ammatiltaan teltantekijöitä. Ja hän keskusteli synagogassa jokaisena sapattina ja sai sekä juutalaisia että kreikkalaisia uskomaan”.

Sunnuntai on aina arkipäivä Raamatussa

Uuden testamentin kirjoissa, jota on kirjoitettu 30–60 vuotta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen, sunnuntaista käytetään aina nimitystä viikon ensimmäinen päivä. Sitä ei kertaakaan esitetä lepopäivänä vaan aina arkipäivänä. Eräissä Uuden testamentin rinnakkaisissa jakeissa viikon ensimmäinen päivä esitetään arkipäivänä ja sapatti esitetään lepopäivänä. Kreikkalaisen kristityn lääkärin Luukkaan evankeliumissa kerrotaan, miten Jeesus kuoli ristillä perjantai-iltapäivänä, valmistuspäivänä., jolloin sapatti oli alkamaisillaan. Raamatun mukaan sapatti alkaa auringonlaskusta. Pääsiäisen aikaan aurinko laskee Palestiinassa n. klo 18.

” Ja silloin oli valmistuspäivä, ja sapatti oli alkamaisillaan. Ja naiset, jotka olivat tulleet hänen kanssaan Galileasta, seurasivat jäljessä ja katselivat hautaa ja kuinka hänen ruumiinsa sinne pantiin. Ja palattuaan kotiinsa he valmistivat hyvänhajuisia yrttejä ja voiteita; mutta sapatin he viettivät hiljaisuudessa lain käskyn mukaan. Mutta viikon ensimmäisenä päivänä ani varhain he tulivat haudalle, tuoden mukanaan valmistamansa hyvänhajuiset yrtit”. Seuraavana päivänä, sunnuntaina eli viikon ensimmäisenä päivänä, jatkettiin sapatiksi keskeytynyttä työtä, lähdettiin haudalle ja havaittiin, että Jeesus oli noussut ylös (Luuk.23:54–56; 24:1). Näiden vuosikymmeniä Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen kirjoitettujen jakeiden mukaan Jeesus ristiinnaulittiin perjantaina, sapatin valmistumispäivänä. Seuraava päivä lauantai, sapatti, vietettiin ”hiljaisuudessa lain käskyn mukaan”. Sunnuntai, viikon ensimmäinen päivä, Jeesuksen ylösnousemuspäivä, esitetään arkipäivänä. Jos Jeesuksen ylösnousemuspäivä olisi aiheuttanut jonkin muutoksen lepopäivässä, olisi se varmasti mainittu tässä yhteydessä.

Mar.16:1 esitetään lauantai eli sapatti lepopäivänä, koska ostokset tehtiin vasta kun sapatti oli ohi eli viikon ensimmäisenä päivänä.

Nämä ja kaikki muutkin Raamatun tekstit osoittavat selvästi, että lauantai, Raamatun mukainen viikon seitsemäs päivä, sapatti, on aina lepopäivä. Sunnuntaita, viikon ensimmäistä päivää, ei koskaan esitetä lepopäivänä. Milloin ja miksi sunnuntai on tullut lepopäiväksi? Miten on mahdollista, että miljoonat kristityt uskovat oppiin, josta Raamattu ei puhu sanaakaan?

Luopumus tapahtui vähitellen

Paavali kertoo Apt.20:29, 30, että hänen lähtönsä jälkeen seurakunnan omasta keskuudesta ”nousee miehiä, jotka väärää puhetta puhuvat”. Apostolien henkilökohtaisen vaikutuksen loputtua, heidän kuolemansa jälkeen, ilmaantui seurakunnan keskuuteen pakanallisesta filosofiasta vaikutteita saaneita, usein juutalaisvastaisia kirkon miehiä, jotka alkoivat korostaa sunnuntaita, auringon päivää, jumalanpalveluspäivänä. Perusteena tälle alettiin myöhemmin selittää Jeesuksen ylösnousemus sunnuntaina. Todellinen syy oli kuitenkin pyrkimys saada kristityille ja pakanoille yhteinen jumalanpalveluspäivä.

Pakanoilla, jotka palvoivat aurinkoa ja auringonjumala Mitraa, oli Mitralle omistettu sunnuntai eli auringonpäivä pyhäpäivä. Koska auringonjumala Mitraa nimitettiin Dominukseksi, ”Herraksi”, on sunnuntai ollut pakanoille ”Herran päivä” jo kauan ennen kristillistä aikaa. Koska Kristus on Luoja, ”sapatinkin Herra”, oli sapatti kristityille Herran päivä. Kun pakanoiden pyhäpäivälle annettiin kristillinen merkitys, oli pakanoiden helpompi omaksua kristinuskon ja pakanuuden sekoitus. Näin alkoi kristikunnassa toiselta vuosisadalta lähtien vähitellen Paavalin ennustama luopumus. Sunnuntai hiipi vähitellen vuosisatojen kuluessa ensin jumalanpalveluspäiväksi ja myöhemmin luopumuksen lisääntyessä lepopäiväksi kristilliseen, valtionkirkoksi muodostuneeseen, pakanuutta kristinuskoon sekoittaneeseen seurakuntaan.

Ensimmäinen sunnuntailaki

Ensimmäisen sunnuntailain antoi Rooman keisari Konstantinus v. 321. Keisari Konstantinus mainitaan valtioviisaana hallitsijana. Hän pyrki lisäämään valtakuntansa yhtenäisyyttä yhdistämällä kristinuskon ja aurinkoa palvovan pakanuuden, mitraismin. Konstantinuksen sunnuntailaista luemme: ”Auringon kunnioitettavana päivänä tulee esivallan ja kaupungeissa asuvan kansan levätä ja kaikki työpaikat sulkea. Mutta maalla saavat ne, jotka harjoittavat maanviljelystä, luvan tehdä työtä”. Tässä laoissa korostetaan sunnuntaita auringonpäivänä, pakanallisena lepopäivänä.

Kirkolliskokous lepopäivän muutosta vahvistamassa

Noin v. 364 päätettiin Laodikean kirkolliskokouksessa sunnuntaista mm. ”Älkööt kristityt seuratko juutalaisia olemalla laiskoja lauantaisin, vaan tehkööt he työtä sinä päivänä, mutta Herran päivää heidän tulee pitää erikoisessa kunniassa. Koska he ovat kristittyjä, tulee heidän, jos mahdollista lakata kaikesta työstä sinä päivänä”. Tämä oli kirkon ensimmäinen ns. kanoninen asetus sapattia vastaan.

Tämä Laodikean kirkolliskokouksen päätös osoittaa, että sapatin vastustaminen aiheutui suuressa määrin juutalaisvastaisesta mielialasta. Lisäksi tämä päätös osoittaa, että vielä niin myöhään kuin 300-luvun jälkipuoliskolla oli kristillisessä kirkossa paljon sapattia viettäviä jäseniä, ehkä kokonaisia seurakuntia. Muutoin ei olisi ollut tarvetta antaa erityistä kehotusta sapatin vietosta luopumiseen.

On kuitenkin epäjohdonmukaista vastustaa sapattia eli lauantaita sillä perusteella, että juutalaiset pyhittivät lauantain lepopäivänä. Sillä onhan pelastus juutalaisista (Joh.4:22). Tällaisilla perusteilla voitaisiin hylätä koko Raamattu ja kristinusko. Olivathan Kristus ja opetuslapset juutalaisia.

Arkkipiispa Erkki Kaila kirjoittaa Tietosanakirjassa /v. 1920) sanan sunnuntai kohdalla mm.: ”Sunnuntai viikon ensimmäinen päivä, saanut nimensä auringosta. – Alkukristillinen kirkko oli täysin tietoinen sabbatin ja s:n erosta. S. ei alkuaan ollut lepopäivä, vaan yhteiselle jumalanpalvelukselle pyhitetty. - - Vähitellen rupesi kirkko kuitenkin teroittamaan mieleen, että jumalanpalveluksen takia oli työt jätettävä. Laodikean kokous 372 kehotti kristityitä mahdollisuuksien mukaan jättämään arkityöt s:na. Ensimmäiset s.-lepoa tarkoittavat määräykset julkaisi Konstantiinus Suuri, joka nimenomaan tähdensi s:n sunnuntain merkitystä auringonpäivänä. Vielä sen jälkeen kun kaikki muut työt s.na kiellettiin, olivat peltotyöt sallittuja. Vasta Maconin synodi 585 ja Chalonsin synodi 649 kielsivät nimenomaan myöskin peltotyöt. Vasta näinä aikoina kiellettiin s.-työ 3. käskyn perusteella” (osa 9; palsta 201).

Sapatin asettaminen ennalleen

Kolmen enkelin sanomassa ensimmäinen enkeli sanoi suurella äänellä: ”Kumartakaa häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja vetten lähteet” (Ilm.14:7). Miten me voimme kumartaa Jumalaa Luojana? Pitämällä hänen käskemänsä luomistyön muistoksi annetun lepopäivän, sapatin, joka Jeesus Kristus, Luoja ja sapatin Antaja, sekä apostolit pyhittivät.

Jo Vanhassa testamentissa ennustettiin, että Jumalan jäännöskansa, josta käytetään nimitystä ”vaimon jälkeläiset” (Ilm.12:17) ja ”sinun jälkeläisesi” (Jes.58:12) tulevat asettamaan ennalleen sen, minkä muinaiset polvet ovat muuttaneet.

”Sinun jälkeläisesi rakentavat jälleen ikivanhat rauniot, sinä kohotat perusmuurit, muinaisten polvien laskemat; ja sinun nimesi on oleva: "halkeamain umpeenmuuraaja" ja "teitten korjaaja maan asuttamiseksi." Jos sinä pidätät jalkasi sapattia rikkomasta, niin ettet toimita omia asioitasi minun pyhäpäivänäni, vaan kutsut sapatin ilopäiväksi, Herran pyhäpäivän kunnioitettavaksi ja kunnioitat sitä, niin ettet toimita omia toimiasi, et aja omia asioitasi etkä puhu joutavia, silloin on ilosi oleva Herrassa, ja minä kuljetan sinut maan kukkuloitten ylitse, ja minä annan sinun nauttia isäsi Jaakobin perintöosaa. Sillä Herran suu on puhunut”.

Nyt on aika muurata umpeen se halkeama, joka on tehty Jumalan lakiin, kymmeniin käskyihin. Jeesus haluaa, että me kutsumme ”sapatin ilopäiväksi, Herran pyhäpäivän kunnioitettavaksi”. Tähänkin käskyynsä meidän Herramme Jeesus Kristus liittää suuria lupauksia. Hän vakuuttaa, että ”silloin on ilosi oleva Herrassa”. Jeesus haluaisi nostaa meidät laaksokokemuksista kukkulakokemuksiin ja antaa meille kerran taivaallisen perintöosan. Nämä lupaukset ovat varmoja, sillä ne on puhunut Herran suu.