Matti Miettinen

Jumalan viimeinen armonsanoma

 

Kolmen enkelin sanoma

     Raamattu ennustaa, että paavinvallan kautta kristinuskoon tulee vääriä oppeja. Yhtä varmasti Raamattu ennustaa, että ennen Kristuksen takaisintuloa, kun aika Jumalan profeetallisessa kellossa on koittanut, julistetaan sanomaa, jonka tehtävänä on asettaa kaikki ennalleen ja paljastaa kristinuskoon luopumuksen kautta tulleet väärät opit. Tämä Jumalan viimeinen armonsanoma maailmalle esitetään Ilm. 14:6–12 kolmen enkelin sanomana. Heti tämän jälkeen kerrotaan Jeesuksen Kristuksen takaisintulosta kunniassaan ja kirkkaudessaan korjaamaan maan kypsynyttä satoa (Ilm. 14:14–16). Tämän sanoman julistus alkoi syksyllä 1844 Yhdysvalloista, uskonnon vapauden maasta ja on sieltä levinnyt kaikkialle maailmaan.

     Kolmen enkelin sanoma eli adventtisanoma on esitetty ilmestyskirjassa seuraavasti: 

     ”Ja minä näin lentävän keskitaivaalla erään toisen enkelin, jolla oli iankaikkinen evankeliumi julistettavana maan päällä asuvaisille, kaikille kansanheimoille ja sukukunnille ja kielille ja kansoille. Ja hän sanoi suurella äänellä: Peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut, ja kumartakaa häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja vetten lähteet." (Ilm. 14:6.7).

     ”Ja seurasi vielä toinen enkeli, joka sanoi: Kukistunut, kukistunut on se suuri Babylon, joka haureutensa vihan viinillä on juottanut kaikki kansat." (Ilm. 14:8).

     ”Ja heitä seurasi vielä kolmas enkeli, joka sanoi suurella äänellä: "Jos joku kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa sen merkin otsaansa tai käteensä, niin hänkin on juova Jumalan vihan viiniä, joka sekoittamattomana on kaadettu hänen vihansa maljaan, ja häntä pitää tulella ja tulikivellä vaivattaman pyhien enkelien edessä ja Karitsan edessä. Ja heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti, eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä, heillä, jotka petoa ja sen kuvaa kumartavat, eikä kenelläkään, joka ottaa sen nimen merkin. Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.” Ilm. 14:9–12).

 

Iankaikkinen evankeliumi

     Kolmen enkelin sanomaa esitellessään Ilmestyskirja mainitsee, että tätä sanomaa kuuluttavalla enkelillä oli iankaikkinen evankeliumijulistettavana kaikille kansalle (Ilm. 14:6).

Kolmen enkelin sanoma on siten ensisijaisesti Jumalan muuttumaton evankeliumi, ilosanoma Kristuksen äärettömästä rakkaudesta ja hänen suuresta uhristaan meidän syntiemme tähden. Ihmisen pelastus rakentuu täysin Kristuksen sovitustyön, hänen suuren uhrinsa ja Jumalan etsivän rakkauden varaan. Kolmen enkelin sanoman, adventtisanoman, tarkoituksena on johdattaa ihmiset Jeesuksen Kristuksen luo. Jumalan tahtoa vastaan rikkoneena ei kenelläkään ole mitään pelastumisen toivoa ilman syntien anteeksiantamusta Jeesuksessa Kristuksessa. Synnin turmelemana jokainen ihminen on niin avuton ja kykenemätön puhtaaseen ja hyvään elämään, että hänen ainoa toivonsa ja suojansa pahan valtaa vastaan on jatkuvassa Kristuksessa kiinni riippumisessa ja siinä voimassa, joka on tarjolla jokaiselle rukoilevalle, Jumalan apua etsivälle ihmiselle. Iankaikkinen evankeliumi on ilosanoma siitä, että jokainen voi saada osakseen uskon kautta sen vanhurskauden, jonka Kristus täällä maan päällä eläessään ihmistä varten hankki. Jokaisen ihmisen tulisi saada tietää, miten suurella rakkaudella, innolla ja voimalla Isä Jumala, Jeesus Kristus ja Pyhä Henki sekä taivaan enkelit työskentelevät meidän pelastuksemme hyväksi.

 

Ensimmäisen enkelin sanoma

Tuomion hetki on tullut

     Ensimmäinen niistä kolmesta enkelistä, jotka Johannes näki lentävän keskitaivaalla, julisti erityisesti tuomion hetken ajankohtaisuutta. Hänen suuri sanomansa oli: Peljätkää Jumala ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut. Tämä osa kolmen enkelin sanomasta käsittää siten erityisesti 230 iltaa ja aamua käsittävän profetian täyttymyksen julistuksen ja taivaallisen oikeudenkäynnin esittämisen.

     Ilmestyskirjan kuvaus ensimmäisestä enkelistä ja hänen sanomastaan korostaa vielä tuomion hetken julistuksen ajankohtaisuutta. Kun ensimmäinen enkeli julistaa ”maan päällä asuvaisille, kaikille kansanheimoille ja sukukunnille ja kielille ja kansoille”, että tuomion hetki on tullut, siinä korostuu voimakkaasti se piirre, että kun tuomiota käydään taivaan saleissa, ihmiset vielä elävät maan päällä ja heidät koetetaan tehdä tietoiseksi ajan vakavuudesta. Enkeli ei julista, että tuomion aika tulee pian tai että se on lähellä, vaan että se on jo tullut.

     Samalla enkeli korosti Jumalan kunnioittamista Luojana. Meidän aikanamme ihmistenluottamus Jumalaan kaiken Luojana on pahasti järkkynyt. Erilaiset ns. tieteelliset maailmankatsomukset, erityisesti kehitysopillinen ajattelu, ovat riistäneet tämän uskon ihmisiltä. Sen mukana myös luottamus Raamatun arvovaltaan on hävinnyt. Tieteellisen tutkimuksen häikäisevät saavutukset varsinkin tekniikan ja lääketieteen alalla ovat sokaisseet ihmisten silmät. Ei nähdä, että niillä maailmankatsomuksellisilla teorioilla, joita tieteen nimissä tarjotaan, ei ole samaa pätevyyttä kuin tekniikan saavutuksilla, vaan että ne ovat olettamuksia, joiden luotettavuutta ei ole kyetty osoittamaan. Samalla ei myöskään huomata, että kun usko Jumalaan Luojana ja hänen sanaansa Raamattuun on järkkynyt, ihminen on moraalisesti alentunut. Rikollisuus, moraalittomuus, henkisistä elämänarvoista piittaamattomuus ovat muodostuneet todelliseksi ongelmaksi, jonka edessä aletaan olla voimattomia. Mutta sen todellista syytä ei nähdä. Sen vuoksi meidän ajallemme tarkoitetussa erityisessä sanomassa kerrotaan voimakkaasti luojan kunnioittamisen välttämättömyyttä, välttämättömyyttä nähdä Jumala Luojana, niin kuin Raamattu hänet esittää.

Luojan kunnioittaminen ja lepopäivä

     Jotta Jumalan kunnioittaminen Luojana olisi säilynyt ihmisten keskuudessa kautta aikain, Jumala sääti luomistöittensä muistoksi lepopäivän. Siitä kerrotaan luomiskertomuksen yhteydessä näin: ”Ja Jumala päätti seitsemäntenä päivänä työnsä, jonka hän oli tehnyt, ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä, jonka hän oli tehnyt. Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstänsä, jonka hän oli tehnyt” (1. Moos. 2: 2,3).

     Kun Jumala valitsi Israelin kansan omaisuuskansakseen, jonka tehtävänä oli ylläpitää tietoa elävästä Jumalasta epäjumalanpalvelukseen vajonneen maailman keskellä, hän antoi sille lakinsa, onnellisen ja rikkaan elämän ikuiset periaatteet, kirjoitetussa muodossa. Tämän lain, kymmenien käskyjen lain, keskellä on lepopäiväkäsky. Sen viettämisen perusteena esitetään tiedon säilyminen Jumalan luomistöistä ihmisten mielessä. Tämä käsky kuuluu kokonaisuudessaan näin:

   ”Muista pyhittää lepopäivä. Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi; mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä, älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sen tähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen” (2. Moos. 20: 8–11).

     Kun sielunvihollisen nimenomainen pyrkimys on riistää ihmiseltä kaikki tieto Jumalasta, kaikkeuden Luojasta, voidakseen siten syöstä heidät perikatoon, hän hyökkää erityisesti tätä käskyä vastaan. Sillä se juri pitää yllä tiedon Jumalan luomistöistä ja hänen valtasuuruudestaan. Ihminen, joka viikottain viettää lepopäivää, sapattia, tämän käskyn mukaisesti, ei voi kadottaa uskoaan Jumalaan, kaikkeuden Luojaan. Hänen oma elämäntapansa, joka viikkoinen käytännössä, muistuttaa hänelle jatkuvasti Jumalasta Luojana. Jos ihmiset olisivat aina pitäneet lepopäivän Raamatun käskyn mukaan, ei maailmassa olisi ainoatakaan Jumalan kieltäjää tai kehitysoppiin uskovaa. Sillä viikoittainen sapatti, jonka olemassaolo ei rakennu millään tavoin maan kiertoliikkeeseen maan ympäri tai kuun kiertoliikkeeseen maan ympäri eikä mihinkään muuhunkaan taivaankappaleiden kiertorytmiin, olisi aina muistuttanut ihmisiä Jumalasta, joka loi kaiken kuutena päivänä ja teki sapatista luomistekojensa muiston.  

Kristus Luoja ja sapatin Herra

     Raamattu esittää, että Kristus on kaiken Luoja. Hän on yhtä Isän kanssa ja hänestä on kaikki saanut alkunsa (Joh. 11–3, Kol. 1:16). Luomistyönsä päätyttyä Kristus erotti seitsemännen päivän pyhää tarkoitusta varten ja antoi sille erikoisen siunauksensa. Täten Kristus ja sapatti liittyvät erottomasti yhteen.

     Israelin nelikymmenvuotisen korpivaelluksen aikana mannaihmeen yhteydessä Kristus selvästi osoitti, mikä on hänen antamansa sapatti, seitsemäs päivä, koska se oli joillekin hämärtynyt Egyptin orjuuden vuosisatoina. Kristus johdatti kansansa Egyptin synnin orjuudesta luvattuun maahan. Hän oli se kallio, josta he saivat vettä. Hän johdatti heitä päivällä pilvipatsaana ja yöllä tulipatsaana (1. Kor. 10:3,4; Neh. 9:9–15). Kristus antoi heille elämän leipää, mannaa. Mannaa annettiin sunnuntaista torstaihin kunakin päivänä sen päivän annos, eikä se säilynyt seuraavaan päivään. Perjantaina, kuudentena päivänä, sapatin valmistuspäivänä, mannaa annettiin kaksinkertainen annos, ja se säilyi seuraavaan päivään.  Sapattina, seitsemäntenä päivänä, mannaa ei annettu ollenkaan. Silloin syötiin edellisenä päivänä talteen kerättyä. Neljänkymmenen vuoden aikana Kristus mannaihmeellä osoitti, mikä päivä oli hänen antamansa sapatti (2. Moos. 16:19–35).

     Pian mannaihmeen alkamisen jälkeen Kristus antoi kymmenet käskyt, ainoat Raamatun sanat, jotka Kristus oli kirjoittanut omalla sormellaan (2. Moos. 20:1–17; 31:18). Lepopäiväkäsky kymmenen käskyn keskellä osoittaa sinettinä, kuka on antanut tämän täydellisen lain, josta ei piirtoakaan häviä. Lain antaja on Luoja, Herra sinun Jumalasi, joka ”teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on” (2. Moos. 20:8–11).

Jeesuksen esimerkki

     Kristus, joka on koko luomakunnan Herra ja ”sapatinkin Herra” (Mark. 2:28). On täydellinen ja luotettava esimerkki oikeassa sapatin vietossa. Jeesus toimi Nasaretissa 30-vuotiaaksi arkisessa työssä puuseppänä. Hänen tapanaan oli mennä sapattina jumalanpalvelukseen. Julkisen työnsä aloitettuaan ”hän saapui Nasaretiin, jossa hänet oli kasvatettu, ja meni tapansa mukaan sapatinpäivänä synagogaan ja nousi lukemaan” (Luuk. 4:16).

     Jeesus osoitti kunnioituksensa antamaansa sapattia kohtaan poistamalla kaikki sapattia rasittavat ihmiskäskyt, jotka kielsivät mm. sairaiden parantamisen sapattina. Jeesuksen esimerkin mukaan sapatti on jumalanpalveluspäivä, jolloin tulee auttaa kärsiviä ja sairaita ja tehdä hyvää., nauttia Luojan kauniista luonnosta ja lukea Raamattua vapaana arkisista askareista.

Sapatti – lunastuksen merkki

     Jeesus antoi sapatin luomistyönsä muistomerkiksi. Mutta Jeesus kytki sapatin myös synnin eli Egyptin vallasta vapautumisen merkiksi (Moos. 5:12–15). Miksi näin? Egyptistä vapautuminen on, samalla kun se on tosi tapahtuma, myös vertauskuva synnin orjuudesta vapautumisesta. Syntisen ihmisen voi ainoastaan Jumalan luomisvoima uudistaa. Tätä tapahtumaa kutsutaan uudestisyntymiseksi. Se on Jumalan aikaansaannos ihmisessä, joka alistuu hänen johtoonsa. Samoin se sisäinen kasvu, joka päivittäin tapahtuu Jumalan armon vaikutuspiirissä olevassa ihmisessä ja jota Raamattu kutsuu pyhitykseksi, on Jumalan aikaansaannos. ”Myöskin sapattini minä annoin heille, olemaan merkkinä minun ja heidän välillään, että he tulisivat tietämään, että minä olen Herra, joka pyhitän heidät” (Hes. 20:12). Jumalan luomisvoimana ihmiseen palautuu Jumalan kuva, joka synnin seurauksena turmeltui. Jumalan luomisvoiman tuloksena kaikki lunastetut heijastavat kerran Jumalan valtakunnassa koko olemuksellaan Jumalan luonteen puhtautta ja kauneutta. Sen vuoksi sapatti on myös lunastuksen merkki. Kun Jeesus ristillä antoi täydellisen uhrin meidän edestämme, hän sanoi: ”Se on täytetty” (Joh. 19:30). Sovitettuaan meidän syntimme Golgatan ristillä Jeesus lepäsi sapatin haudassa ja nousi kuolleista viikon ensimmäisenä päivänä. Sapatti on siten paitsi luomistyön myös Kristuksen suorittaman lunastustyön muisto.

Väärennetty viikkojärjestys

     Me kaikki tiedämme, että Raamatun mukaan Jeesus kuoli perjantaina, lepäsi haudassa lauantain, viikon seitsemännen päivän, ja nousi kuolleista sunnuntaina, viikon ensimmäisenä päivänä. Vuoden 1973 alusta Suomessa on kalenteri, jonka mukaan maanantai on viikon ensimmäinen päivä ja sunnuntai viikon seitsemäs päivä. Tämä muutos perustuu kansainvälisen standardisoimisjärjestön (ISO) suositukseen ja Helsingin yliopiston konsistorin v. 1971 tekemään päätökseen. On selvää, että mikään järjestö tai yliopisto ei pysty muuttamaan Jumalan antamaa viikkojärjestystä. Vaikka muutettu viikkojärjestys ei muutakaan viikon seitsenpäiväistä rytmiä, voi se kuitenkin aiheuttaa sekaannusta joidenkin ihmisten mielessä.

Jeesus korostaa sapatin tärkeyttä

     Ennustaessaan Jerusalemin hävityksestä Jeesus kehotti häneen uskovia pakenemaan: ”Mutta kun te näette Jerusalemin sotajoukkojen ympäröimänä, silloin tietäkää, että sen hävitys on lähellä” (Luuk. 21:20). Jeesus kehotti: ”Mutta rukoilkaa, ettei teidän pakonne tapahtuisi talvella eikä sapattina” (Matt. 24:20). Jeesuksen käskyn mukaan kristityt rukoilivat lähes neljänkymmenen vuoden ajan Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen, että heidän pakonsa ei tapahtuisi sapattina. Rooman sotajoukkojen piirittäessä Jerusalemia v. 70 jKr. sotajoukot yhtäkkiä keskellä viikkoa vetäytyivät pois. Silloin kristityt Jeesuksen käskystä pakenivat ja säilyttivät henkensä. Jokainen sapatin hetki on niin siunattu, että kannatti rukoilla neljänkymmenen vuoden ajan, että silläkin viikolla, jolloin pako Jerusalemista tapahtui, he saisivat viettää sapatin pyhään tarkoitukseen erotettuna nauttien Jeesuksen sapatille, Herran pyhäpäivälle, antamista siunauksista. Varmasti nämä rukoukset muistuttavat kristityille toistuvasti, miten suuressa arvossa Jeesus piti sapatin siunauksia.

Apostolien esimerkki

     Tapahtuiko Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen mitään muutosta suhtautumisessa sapattiin? Pakanain apostolilla Paavalilla oli samoin kuin Jeesuksella tapana mennä sapattina jumalanpalvelukseen. ”Ja tapansa mukaan Paavali meni sisälle heidän luoksensa ja keskusteli kolmena sapattina heidän kanssansa, lähtien kirjoituksista” (Ap.t. 17:2). Paavali toimi Korintissa puolentoista vuoden ajan teltantekijänä. ”Ja he tekivät työtä yhdessä; sillä he olivat ammatiltaan teltantekijöitä. Ja hän keskusteli synagogassa jokaisena sapattina ja sai sekä juutalaisia että kreikkalaisia uskomaan”.

Sunnuntai on aina arkipäivä Raamatussa

     Uuden testamentin kirjoissa, jota on kirjoitettu 30–60 vuotta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen, sunnuntaista käytetään aina nimitystä viikon ensimmäinen päivä. Sitä ei kertaakaan esitetä lepopäivänä vaan aina arkipäivänä. Eräissä Uuden testamentin rinnakkaisissa jakeissa viikon ensimmäinen päivä esitetään arkipäivänä ja sapatti esitetään lepopäivänä. Kreikkalaisen kristityn lääkärin Luukkaan evankeliumissa kerrotaan, miten Jeesus kuoli ristillä perjantai-iltapäivänä, valmistuspäivänä., jolloin sapatti oli alkamaisillaan. Raamatun mukaan sapatti alkaa auringonlaskusta. Pääsiäisen aikaan aurinko laskee Palestiinassa n. klo 18.

    ” Ja silloin oli valmistuspäivä, ja sapatti oli alkamaisillaan. Ja naiset, jotka olivat tulleet hänen kanssaan Galileasta, seurasivat jäljessä ja katselivat hautaa ja kuinka hänen ruumiinsa sinne pantiin. Ja palattuaan kotiinsa he valmistivat hyvänhajuisia yrttejä ja voiteita; mutta sapatin he viettivät hiljaisuudessa lain käskyn mukaan. Mutta viikon ensimmäisenä päivänä ani varhain he tulivat haudalle, tuoden mukanaan valmistamansa hyvänhajuiset yrtit”. Seuraavana päivänä, sunnuntaina eli viikon ensimmäisenä päivänä, jatkettiin sapatiksi keskeytynyttä työtä, lähdettiin haudalle ja havaittiin, että Jeesus oli noussut ylös (Luuk. 23:54–56; 24:1). Näiden vuosikymmeniä Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen kirjoitettujen jakeiden mukaan Jeesus ristiinnaulittiin perjantaina, sapatin valmistumispäivänä. Seuraava päivä lauantai, sapatti, vietettiin ”hiljaisuudessa lain käskyn mukaan”. Sunnuntai, viikon ensimmäinen päivä, Jeesuksen ylösnousemuspäivä, esitetään arkipäivänä. Jos Jeesuksen ylösnousemuspäivä olisi aiheuttanut jonkin muutoksen lepopäivässä, olisi se varmasti mainittu tässä yhteydessä.

Mark. 16:1 esitetään lauantai eli sapatti lepopäivänä, koska ostokset tehtiin vasta kun sapatti oli ohi eli viikon ensimmäisenä päivänä.

     Nämä ja kaikki muutkin Raamatun tekstit osoittavat selvästi, että lauantai, Raamatun mukainen viikon seitsemäs päivä, sapatti, on aina lepopäivä. Sunnuntaita, viikon ensimmäistä päivää, ei koskaan esitetä lepopäivänä. Milloin ja miksi sunnuntai on tullut lepopäiväksi? Miten on mahdollista, että miljoonat kristityt uskovat oppiin, josta Raamattu ei puhu sanaakaan?

Luopumus tapahtui vähitellen

      Paavali kertoo Ap.t. 20:29,30, että hänen lähtönsä jälkeen seurakunnan omasta keskuudesta ”nousee miehiä, jotka väärää puhetta puhuvat”. Apostolien henkilökohtaisen vaikutuksen loputtua, heidän kuolemansa jälkeen, ilmaantui seurakunnan keskuuteen pakanallisesta filosofiasta vaikutteita saaneita, usein juutalaisvastaisia kirkon miehiä, jotka alkoivat korostaa sunnuntaita, auringon päivää, jumalanpalveluspäivänä. Perusteena tälle alettiin myöhemmin selittää Jeesuksen ylösnousemus sunnuntaina. Todellinen syy oli kuitenkin pyrkimys saada kristityille ja pakanoille yhteinen jumalanpalveluspäivä.

      Pakanoilla, jotka palvoivat aurinkoa ja auringonjumala Mitraa, oli Mitralle omistettu sunnuntai eli auringonpäivä pyhäpäivä. Koska auringonjumala Mitraa nimitettiin Dominukseksi, ”Herraksi”, on sunnuntai ollut pakanoille ”Herran päivä” jo kauan ennen kristillistä aikaa. Koska Kristus on Luoja, ”sapatinkin Herra”, oli sapatti kristityille Herran päivä. Kun pakanoiden pyhäpäivälle annettiin kristillinen merkitys, oli pakanoiden helpompi omaksua kristinuskon ja pakanuuden sekoitus. Näin alkoi kristikunnassa toiselta vuosisadalta lähtien vähitellen Paavalin ennustama luopumus. Sunnuntai hiipi vähitellen vuosisatojen kuluessa ensin jumalanpalveluspäiväksi ja myöhemmin luopumuksen lisääntyessä lepopäiväksi kristilliseen, valtionkirkoksi muodostuneeseen, pakanuutta kristinuskoon sekoittaneeseen seurakuntaan.

Ensimmäinen sunnuntailaki

     Ensimmäisen sunnuntailain antoi Rooman keisari Konstantinus v. 321. Keisari Konstantinus mainitaan valtioviisaana hallitsijana. Hän pyrki lisäämään valtakuntansa yhtenäisyyttä yhdistämällä kristinuskon ja aurinkoa palvovan pakanuuden, mitraismin. Konstantinuksen sunnuntailaista luemme: ”Auringon kunnioitettavana päivänä tulee esivallan ja kaupungeissa asuvan kansan levätä ja kaikki työpaikat sulkea. Mutta maalla saavat ne, jotka harjoittavat maanviljelystä, luvan tehdä työtä”. Tässä laoissa korostetaan sunnuntaita auringonpäivänä, pakanallisena lepopäivänä.

Kirkolliskokous lepopäivän muutosta vahvistamassa

     Noin v. 364 päätettiin Laodikean kirkolliskokouksessa sunnuntaista mm. ”Älkööt kristityt seuratko juutalaisia olemalla laiskoja lauantaisin, vaan tehkööt he työtä sinä päivänä, mutta Herran päivää heidän tulee pitää erikoisessa kunniassa. Koska he ovat kristittyjä, tulee heidän, jos mahdollista lakata kaikesta työstä sinä päivänä”. Tämä oli kirkon ensimmäinen ns. kanoninen asetus sapattia vastaan.

     Tämä Laodikean kirkolliskokouksen päätös osoittaa, että sapatin vastustaminen aiheutui suuressa määrin juutalaisvastaisesta mielialasta. Lisäksi tämä päätös osoittaa, että vielä niin myöhään kuin 300-luvun jälkipuoliskolla oli kristillisessä kirkossa paljon sapattia viettäviä jäseniä, ehkä kokonaisia seurakuntia. Muutoin ei olisi ollut tarvetta antaa erityistä kehotusta sapatin vietosta luopumiseen.

     On kuitenkin epäjohdonmukaista vastustaa sapattia eli lauantaita sillä perusteella, että juutalaiset pyhittivät lauantain lepopäivänä. Sillä onhan pelastus juutalaisista (Joh. 4:22). Tällaisilla perusteilla voitaisiin hylätä koko Raamattu ja kristinusko. Olivathan Kristus ja opetuslapset juutalaisia.

     Arkkipiispa Erkki Kaila kirjoittaa Tietosanakirjassa (v. 1920) sanan sunnuntai kohdalla mm.: ”Sunnuntai viikon ensimmäinen päivä, saanut nimensä auringosta. - - Alkukristillinen kirkko oli täysin tietoinen sabbatin ja s:n erosta. S ei alkuaan ollut lepopäivä, vaan yhteiselle jumalanpalvelukselle pyhitetty. - - Vähitellen rupesi kirkko kuitenkin teroittamaan mieleen, että jumalanpalveluksen takia oli työt jätettävä. Laodikean kokous 372 kehotti kristityitä mahdollisuuksien mukaan jättämään arkityöt s:na. Ensimmäiset s.-lepoa tarkoittavat määräykset julkaisi Konstantiinus Suuri, joka nimenomaan tähdensi s:n sunnuntain merkitystä auringonpäivänä. Vielä sen jälkeen, kun kaikki muut työt s.na kiellettiin, olivat peltotyöt sallittuja. Vasta Maconin synodi 585 ja Chalonsin synodi 649 kielsivät nimenomaan myöskin peltotyöt. Vasta näinä aikoina kiellettiin s.-työ 3:nnen käskyn perusteella” (osa 9; palsta 201).

Sapatin asettaminen ennalleen

     Kolmen enkelin sanomassa ensimmäinen enkeli sanoi suurella äänellä: ”Kumartakaa häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja vetten lähteet” (Ilm. 14:7). Miten me voimme kumartaa Jumalaa Luojana? Pitämällä hänen käskemänsä luomistyön muistoksi annetun lepopäivän, sapatin, joka Jeesus Kristus, Luoja ja sapatin Antaja, sekä apostolit pyhittivät.

     Jo Vanhassa testamentissa ennustettiin, että Jumalan jäännöskansa, josta käytetään nimitystä ”vaimon jälkeläiset” (Ilm. 12:17) ja ”sinun jälkeläisesi” (Jes. 58:12) tulevat asettamaan ennalleen sen, minkä muinaiset polvet ovat muuttaneet.

     ”Sinun jälkeläisesi rakentavat jälleen ikivanhat rauniot, sinä kohotat perusmuurit, muinaisten polvien laskemat; ja sinun nimesi on oleva: "halkeamain umpeenmuuraaja" ja "teitten korjaaja maan asuttamiseksi." Jos sinä pidätät jalkasi sapattia rikkomasta, niin ettet toimita omia asioitasi minun pyhäpäivänäni, vaan kutsut sapatin ilopäiväksi, Herran pyhäpäivän kunnioitettavaksi ja kunnioitat sitä, niin ettet toimita omia toimiasi, et aja omia asioitasi etkä puhu joutavia, silloin on ilosi oleva Herrassa, ja minä kuljetan sinut maan kukkuloitten ylitse, ja minä annan sinun nauttia isäsi Jaakobin perintöosaa. Sillä Herran suu on puhunut.

     Nyt on aika muurata umpeen se halkeama, joka on tehty Jumalan lakiin, kymmeniin käskyihin. Jeesus haluaa, että me kutsumme ”sapatin ilopäiväksi, Herran pyhäpäivän kunnioitettavaksi”. Tähänkin käskyynsä meidän Herramme Jeesus Kristus liittää suuria lupauksia. Hän vakuuttaa, että ”silloin on ilosi oleva Herrassa”. Jeesus haluaisi nostaa meidät laaksokokemuksista kukkulakokemuksiin ja antaa meille kerran taivaallisen perintöosan. Nämä lupaukset ovat varmoja, sillä ne on puhunut Herran suu.        

Toisen enkelin sanoma

Sanoma Babylonin lankeemuksesta

     Kolmen enkelin sanomassa toinen enkeli julisti: ”Kukistunut, kukistunut on suuri Babylon, koka haureutensa vihan viinillä on juottanut kaikki kansat” (Ilm. 14:8). Babylon tulee sanasta Baabel, joka tarkoittaa sekoitusta (1. Moos. 11:9). Suhdettaan seurakuntaan Jumala vertaa avioliittoon. Niin läheiseksi ja kiinteäksi hän on tarkoittanut yhteyden häneen ja ihmisten välillä. Se kuvastaa myös, miten syvästi Jumala rakastaa ihmissielua ja seurakuntaansa maan päällä (Hoos. 2:19,20; 2. Kor. 11:2; Ef. 5:31,32). Tämän vuoksi seurakunnan uskottomuus Jumalaa kohtaan on Jumalan silmissä kuin seurakunta tekisi aviorikoksen. Kun muinainen Israel luopui antamasta opetuksesta, omaksui pakanuudesta vieraita näkemyksiä ja tapoja ja alkoi kulkea pakanajumalien jäljessä, Jumala kutsui tätä tekoa haureudeksi ja luopumuksen tiellä olevaa kansaansa portoksi (esim. Hes. 16. ja 23. luku).

     Toisen enkelin sanoman tehtävänä on paljastaa, missä kristilliset seurakunnat ovat luopuneet Jeesuksen uskosta ja hänen opetuksestaan. Kristilliseen kirkkoon liittyi mieleltään kääntymättömiä pakanoita jopa maallisten etujen toivossa. Kun totuus vanhurskautumisesta uskon kautta hämärtyi, sai pakanallinen ihmistekoihin perustuva jumalanpalvelus jalansijaa. Pelastus saatiin kuulumalla kirkkoon ja osallistumalla sen sakramentteihin. Pakanalliset käsitykset syrjäyttivät Jeesuksen opetuksen kasteesta ja kuolemasta.

Raamatullinen kaste

Evankeliumin julistus ja kaste

     Helluntaina Pietari ja muut apostolit julistivat Pyhällä Hengellä täytettynä ilosanomaa Jeesuksesta Kristuksesta tuhansille ihmisille. Kuulijat tulivat vakuuttuneiksi, että Jeesus oli luvattu Messias. He ymmärsivät, miten selvästi Raamatun ennustukset toteutuivat Jeesuksen elämässä ja kuolemassa. Jeesuksen uhrautuva elämä, vaikeneminen kun häntä ruoskittiin ja pilkattiin ja hänen häpeällinen ristiinnaulitseminen heidän syntiensä tähden sai kuulijat ymmärtämään Jeesuksen rakkauden suuruuden heitä kohtaan. Jeesuksen pyhyyden rinnalla he tunsivat oman huonoutensa, mutta samalla heissä heräsi toivo saada omistaa heille tarjottu, äärettömän kalliilla hinnalla ostettu pelastus. Syyllisyytensä tuntien he saivat piston sydämeensä ja kysyivät Pietarilta: ”miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän” (Ap.t. 2:37).

     Pyhän Hengen antamassa viisaudessa Pietari antoi lyhyen ja selvän vastauksen: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan” (jae 38). Kristuksen vanhurskauden valossa he näkivät oman kelvottomuutensa, mutta uskoivat, että Jeesus antaisi heille voimaa parannuksen tekemiseen. Tässä kristillisen kokemuksen vaiheessa, jolloin oma minä kelpasi vain haudattavaksi, kuului kehotus: ”ottakoon kukin teistä kasteen”. Jeesus tietää hyvin, että heikkoutensa tunteva ihminen pelkää tämän askeleen ottamista. Jeesus liittää kehotukseensa kasteen ottamisesta taivaan valtavan lupauksen syntien anteeksi saamisesta. Hän lupaa upottaa kaikki synnit meren syvyyteen. Hän haluaa ottaa meidät vastaan juuri sellaisina heikkoina ja huonoina kuin me olemme luvaten: ”Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi” (Jes. 1:18).

     Me näemme, että edessämme on elämän tie ja kuoleman tie. Tämän valinnan edessä katseemme kääntyy itseemme ja epäilemme, että emme pysty kulkemaan Jumalan tahdon tiellä. Siihen emme omassa voimassa pystykään. Juuri silloin Jeesus antaa meille taivaan toisen lupauksen: ”niin te saatte Pyhän Hengen lahjan”. Jeesus lupaa henkensä kautta tulla asumaan meidän sydämiimme. Hän lupaa poistaa kaikki roskat ja esteet oven edestä, jotta me saisimme oven auki ja voisimme lausua Vapahtajamme tervetulleeksi. Hän lupaa aterioida meidän kanssamme, olla meidän ystävämme jokaisen arkipäivänkin hetkenä. Hän tekee meissä kaikki tekomme niin, että voimme Paavalin tavoin sanoa: ”Ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa” (Gal. 2:20). Jeesus lupaa pukea hänen vanhurskautensa valkeat vaatteet meidän päällemme: ”Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet” Gal. 3:27).

     Pietari jatkaa kehotusta sanoin: ”Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta” (Ap.t.2:40). Kristus pyytää, että me vain annamme pelastaa itsemme. Kun me lakkaamme vastustelemasta, vetää Kristus rakkaudellaan meidät puoleensa.

Kuulijoiden joukossa oli kolmetuhatta henkeä, jotka uskoivat nämä lupaukset. ”Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua” Ap.t. 2:41). Koska me voimme luottaa Jeesukseen, ei meillä ole mitään syytä viivytellä hänen vanhurskautensa vastaanottamisessa.

     Minkälaiseksi Jeesukselle sydämensä oven avanneiden elämä muodostui? ”Ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella, kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa” (Ap.t. 2:46,47). Kun Jeesus sai poistaa synnin heidän elämästään, oli elämä riemua, kiitollisuutta ja iloa.

Kun seurakunnan jäsenet menettivät tämän yhteyden Kristukseen ja elävän uskon siihen, että Kristus on heidän vanhurskautensa, alkoivat he etsiä ihmetekoja ja muotomenoja pelastustieksi.

Jeesuksen lähetyskäsky

     Lähetyskäskyssään Matt. 28:19,20 Jeesus sanoo: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni”. Lähetystyössä tulee ensiksi mennä, sitten tehdä opetuslapsiksi. Opetuslapseksi tehdään antamalla opetusta niille, jota ottavat sen vastaan. Tähän vaiheeseen liittyy läheisesti kaste, joka kuuluu opetuslapseksi tekemiseen. Jeesus jatkaa lähetyskäskyään: ”kastamalla heitä Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen”. Kasteen jälkeen seuraa koko elämän kestävä ja vielä ikuisuudessa jatkuva opetus: ”ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää”. Jeesus lupaa olla mukana tässä työssä maailman loppuun asti.

     Vieläkin selvemmin tämä teksti voidaan ymmärtää Aapeli Saarisalon käännöksestä: ”Menkää siis ja tehkää kaikista kansoista opetuslapsia ja kastakaa heitä Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä pitämään kaikki, mitä olen teille käskenyt”. Ensin on siis julistettava evankeliumia, ja sitten ne, jotka sen omaksuvat, tulee kastaa Jeesuksen opetuslapsiksi. Ensin usko, sitten kaste.

Joka uskoo ja kastetaan

     Jeesus esittää lähetyskäskynsä Mark. 16:15,16 seuraavin sanoin:” Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen”. Järjestys on tässäkin: ensin evankeliumin saarnaaminen kaikille, sitten sen omaksuminen uskossa ja sitten kaste. Raamatullisessa kasteessa esitetään aina tämä Jeesuksen esittämä järjestys: evankeliumin julistus, usko ja kaste.

     Kaste esitetään Room. 6:3–6 vanhan ihmisen hautaamisena ja uuden ihmisen ylösnousemisena kasteen haudasta vaeltamaan uudessa elämässä Jeesuksen ylösnousemusvoimassa. Koko ihminen on syntinen. Vain upotuskaste voi kuvata vanhan ihmisen hautaamista ja uuden ylösnousemista. Vain evankeliumin sanoman kuulleen ja uskossa sen vastaanottaneen ihmisen kaste voi olla vanhan ihmisen hautaamista ja sitten uudessa elämässä vaeltamista, ”että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi”. Nämä Raamatun sanat osoittavat, että vain Kristuksen ansion kautta me voimme sada voiton synnistä. Joka on kuollut vanhalle elämälle Kristuksen kanssa saa hänen armostaan uskon kautta Kristuksen vanhurskauden, hänen luonteensa.

Kaste upottamalla

     Jeesuksen käsky ja esimerkki on varmasti turvallinen seurattavaksi. Jeesuksen kasteesta kerrotaan Matt. 3:13–16. Jeesus tuli Jordanille kastettavaksi. Johannes esteli häntä. Jeesuksen ei tarvinnut kuolla vanhalle ihmiselle ja aloittaa uutta elämää. Miksi Jeesus tuli kasteelle? Jeesus sanoi: ”salli nyt, sillä meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus”. Hänet kastettiin upottamalla, mikä käy ilmi sanoista: ”Kun Jeesus oli kastettu, nousi hän kohta vedestä”. Tätä tarkoittaa alkutekstin sanakin: baptidzein – upottaa veden alle.

     Johannes kastoi Ainonissa, koska siellä oli paljon vettä (Joh. 3:23). Jos raamatullinen kaste olisi suoritettu valelemalla, olisi siihen riittänyt pieni maljallinen vettä, ja kaste olisi voitu suorittaa missä tahansa.

Raamatun esimerkkejä

     Kaste ”ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta” (1. Piet. 3:21). Kaste voi sinänsä poista meiltä synnin saastaa, vaan ainoastaan Jeesuksen veri voi puhdistaa meidät kaikesta synnistä. Noudattamalla Jeesuksen kastekäskyä ja hänen esimerkkiään saamme varmasti hyvän omantunnon.

     Tiit. 3:3–5 kertoo, millaisia me ihmiset olemme luonnostamme ennen uudestisyntymistä. Kun Jumalan hyvyys ja rakkaus, joka ilmenee rajattoman voimakkaana Jeesuksen suuressa uhrissa meidän hyväksemme, kirkastuu, herättää se vastarakkautta meidän sydämessämme, halun kuolla vanhalle elämälle ja aloittaa uuden elämän Jeesuksen avulla. Jumala ei odota, että me pystymme tekemään hyviä tekoja vanhurskaudessa ennen pelastumistamme. Meidän Vapahtajamme haluaa ottaa meidät vastaan sellaisina heikkoina ja huonoina kuin olemme. Kun Jumalan hyvyys on saanut herättää meissä halun pelastua, tehdä parannuksen, kokea uudestisyntymisen, Jeesus kutsuu meitä kasteelle, joka on uudestisyntymisen peso. Jeesus tietää, että me emme pysty vaeltamaan uudessa elämässä omassa voimassamme. Siksi hän lupaa meille Pyhän Hengen uudistuksen, päivittäin taivaallista voimaa elämän tiellä vaeltamiseen (Ap.t. 2:47–41).

     Jos me lakkaamme vastustelemasta, niin Jumalan rakkaus vetää meitä vastustamattomasti puoleensa. Tänä päivänä Herra panee eteemme elämän tien ja kuoleman tien. Valitse elämä, niin saat elää.  Jeesus sanoo tänäkin päivänä: ”Joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi” (Ilm. 22:17).

     Apostolit noudattivat toiminnassaan aina Jeesuksen esittämää järjestystä: ”evankeliumin julistus, usko ja kaste (Ap.t. 2:37–41; 8:12). Etiopialaisen hoviherran kasteesta kerrotaan Ap.t. 8:35–39. Hän ei ymmärtänyt lukemaansa Raamatun sanomaa. Herra lähetti Filippuksen julistamaan hänelle evankeliumia Jeesuksesta. Hän omaksui ja uskoi sen. Veden ääreen tultaessa hoviherra kysyi: ”Mikä estää kastamasta minua? ”  Filippus ja hoviherra astuivat kumpikin veteen ja Filippus kastoi hänet. Hoviherra jatkoi matkaansa iloiten. Jeesuksen käskyn ja esimerkin noudattamisen seurauksena on ilo, riemu ja onni. Eikö sinunkin kannata valita Jeesuksen tahdon tie?

Perhekuntien kastaminen

     Uudessa testamentissa kerrotaan muutamia tapauksia perhekuntien kastamisesta. Näiden tapauksien perusteella on väitetty, että jo apostolien aikana oli lapsikaste ollut käytännössä. Sen vuoksi on syytä pysähtyä tarkastelemaan näitä tapauksia lähemmin.

     Lyydian perhekunnan kastamisesta kerrotaan Ap.t. 16:13–15. Paavali työtovereineen meni sapatinpäivänä joen rannalle ja puhui siellä kokoontuneille naisille. Lyydia ”oli kuulemassa ja herra avasi hänen sydämensä ottamaan vaarin siitä” ja hänet sekä hänen perhekuntansa kastettiin. Lyydia sanoi: ”Jos te pidätte minua Herraan uskovaisena, niin tulkaa minun kotiini”. Jeesuksen esittämä järjestys ilmenee selvänä: evankeliumin julistus, sen vastaanottaminen uskossa ja kaste. Lyydian perhekuntaan kuuluvien jäsenten iästä ei puhuta mitään.

     Vanginvartijan perhekunnan kasteesta kerrotaan Ap.t. 6:30–34; Paavalin ja Silaan rukoukset ja ylistyslaulut vankilassa sekä heidän maanjäristyksen kautta tapahtunut vapautumisensa vankilasta tekivät vanginvartijaan suuren vaikutuksen ja hän sanoi: ”Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin”? Niin he sanoivat: ”Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi”. Ja he puhuivat Jumalan sanaa hänelle ynnä kaikille, jotka hänen kodissaan olivat. - - ja hänet ja kaikki hänen omaisensa kastettiin kohta. - - Ja hän riemuitsi siitä, että hän ja koko hänen perheensä oli tullut Jumalaan uskovaksi”. Järjestys on tässäkin selvä. Jumalan sanaa puhuttiin kaikille, koko hänen perheensä oli tullut jumalaan uskovaksi; ”ja hänet ja kaikki hänen omaisensa kastettiin kohta”.

Krispuksen, synagoogan esimiehen, perheenkaste mainitaan Ap.t. 18:8. Krispus ja koko hänen perhekuntansa uskoivat Herraan; ja myöskin monet korinttolaiset, jotka olivat kuulemassa, uskoivat ja heidät kastettiin”.

     Stefanaan perhekunnan kasteesta mainitaan lyhyesti 1. Kor.1:16. ”Kastoinhan tosin Stefanaankin perhekunnan; sitten en tiedä, olenko ketään muuta kastanut”. Jumala ei tässä tapauksessa halua jättää ketään epätietoiseksi, vaan Pyhä Henki johdatti Paavalin kirjoittamaan saman kirjeen lopussa, 1. Kor. 16:15, lisää Stefaanan perhekunnasta: ”Te tunnette Stefaanan perhekunnan ja tiedätte, että se on Akaian ensi hedelmä ja että he ovat antautuneet pyhään palvelukseen”. Koska he olivat antautuneet Jumalan työhön, on selvää, että he eivät olleet pieniä lapsia.

Lapset ja Jumalan valtakunta

     Miten on lasten laita, koska Raamatun opetuksen mukaan kaste seuraa uskoa? Raamatun vastaus tähän on hyvin selvä ja yksinkertainen. Kun äidit toivat lapsia Jeesuksen siunattaviksi ja opetuslapset nuhtelivat tuojia, sanoi Jeesus: ”Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkää estäkö heitä, sen senkaltaisten on Jumalan valtakunta” (Mark. 10:13,14). Näin Jeesus sanoi lapsista, joita ei varmasti ollut kastettu. Jumalan valtakunta kuuluu heille lapsina ilman kastetta. Jeesus ei kastanut lapsia vaan siunasi heidät (jae 16). Tänäkin päivänä vanhemmilla on etuoikeus tuoda lapsensa rukouksen käsivarsin Jeesuksen siunattaviksi.

Apotoli Paavali esittää, että jos toinenkin vanhemmista on Jeesukseen uskova, niin lapset ovat pyhiä (1. Kor.7:14). Lasten on taivasten valtakunta tämän mukaan ilman kastetta toisenkin vanhemman uskon perusteella. Kun lapset tulevat siihen ikään, että he voivat kuulla evankeliumin sanomaa ja uskoa siihen, panee Jumala heidän eteensä elämän ja kuoleman tien. Jos lapsi ei silloin vastustele Jeesuksen rakastavaa ja hellää kutsua, saa hän Jumalan tekona uskon, halun pyrkiä parannukseen, uudestisyntymisenkokemuksen. Silloin Jeesus kutsuu häntä: ”Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itseäsi ja pestä pois syntisi” (Ap.t. 22:16).

 

Luopumuksen seuraus

     Kun evankeliumin sanoman suurenmoisin totuus, että me voimme saada vanhurskauden vain Jeeuksen armosta uskon kautta alkoi himmentyä, koetettiin pelastusta saada omilla teoilla pakanoiden tapaan. Jeesuksen uskon ja apostolien opetuksen tilalle otettiin ihmisoppeja. Lapsikaste, josta Raamatussa ei ole yhtään käskyä eikä esimerkkiä, josta Raamattu ei puhu sanaakaan, syrjäytti vähitellen vuosisatojen kuluessa upottamalla tapahtuvan uskovien kasteen, jonka Jeesus antoi ja jonka hän ja apostolit esimerkillään vahvistivat. Tässäkin toteutui Raamatun sana, että apostolien ajan jälkeen seurakunnassa tapahtuu luopumusta: ”ja teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka väärää puhetta puhuvat, vetääkseen opetuslapset mukaansa” Ap.t. 20:29,30). Lapsikaste alkoi saada jalansijaa kristillisessä seurakunnassa pakanallisesta filosofiasta vaikutteita saaneiden kirkonmiesten kautta toiselta vuosisadalta alkaen. 

     Jeesus varoittaa meitä tekemästä tyhjäksi Jumalan käskyä perinnäissäännöllä, ihmiskäskyllä (Matt. 15:6). Jeesus sanoo: ”Turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä” (Matt. 15:9). ”Jokainen istutus, joka ei ole minun taivaallisen Isäni istuttama, on revittävä juurineen irti maasta” (Mat.15:13). Lapsikaste on ihmiskäsky, joka johtaa Jeesuksen käskyn tyhjäksi tekemiseen. Raamatun mukaan on vain ”yksi Herra, yksi usko ja yksi kaste” (Ef. 4:5). Raamattu tuntee vain upottamalla tapahtuvan uskovan kasteen. Raamatun mukaan lapsikaste ei ole kaste, vaan ihmisoppi, joka tuudittaa monet ihmiset väärään rauhaan ja estää heitä ottamasta vastaan totuutta sellaisena kuin Jeesus esittää sen.          

 

Kuoleman ongelma

Missä kuolleet ovat?

     Jeesus esittää kuoleman unena. Hän sanoi Lasaruksesta, joka oli ollut neljä päivää kuolleena ja oli jo mätänemistilassa: ”ystävämme Lasarus nukkuu, mutta minä menen herättämään hänet unesta! (Joh. 11:11). Jeesukseen uskovalle kuolemassa ei ole mitään pelättävää, kuten ei yön unessakaan. Kun hän ummistaa silmänsä kuoleman uneen, seuraava silmänräpäys on hänen tietoisuudessaan ylösnousemus Jeesuksen tullessa kunniassaan ja kirkkaudessaan noutamaan pelastettuja taivaskotiin.

     Paavali esittää 1. Tess. 4:13–18, miten on poisnukkuneiden laita ja mihin perustuu kristittyjen toivo: ” Mutta me emme tahdo pitää teitä, veljet, tietämättöminä siitä, kuinka poisnukkuneiden on, ettette murehtisi niin kuin muut, joilla ei toivoa ole. Sillä jos uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan. Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasuunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.  Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla”.

     Jeesukseen uskovien lohdutus on, että Kristuksessa kuolleet nukkuvat ylösnousemukseen asti.  Silloin Herra Jeesus tulee alas taivaasta enkeliensä kirkkaudessa ja Jumalan pasuunan kuuluessa. Silloin kaikkien aikojen pelastetut saavat samanaikaisesta ja yhdessä kohdata rakkaan Vapahtajansa ja niin ”aina olla Herran kanssa”. Miten lohduttava ja riemullinen onkaan Jeesuksen opetus kuoleman unesta.

Milloin kuolemattomuus saadaan?

     Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa; sillä pasuuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme. Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen. Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: "Kuolema on nielty ja voitto saatu" (1. Kor. 15:51–54). Jeesuksen tulessa takaisin kaikki pelastetut, sekä elossa olevat ylösnousseet, saavat kuolemattomuuden, ikuisen nuoruuden ja terveyden.

 

Kuolemattomuus armolahjana

     Ihmisellä ei luonnostaan ole kuolemattomuutta, mutta hän saa sen Kristuksen sovitustyön ansiosta armolahjana. Ainoastaan Jumalalla on kuolemattomuus; ”jolla ainoalla on kuolemattomuus; joka asuu valkeudessa, mihin kukaan ei taida tulla” (1. Tim. 6:16). Synnin tähden ihminen on kuoleman alainen. Jeesuksen ansiosta jokainen syntinen voi saada iankaikkisen elämän lahjana: ”Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme” (Room. 6:23).

”Kuolleet eivät tiedä mitään”

     Jumala vaikuttaa sanassaan tavattoman selvästi, että ”kuolleet eivät tiedä mitään” (Saarn. 9:5,6). ”Tee kaikki, mitä voimallasi tehdyksi saat, sillä ei ole tekoa, ei ajatusta, ei tietoa eikä viisautta tuonelassa, jonne olet menevä” (Saarn. 9:10). Raamattu korostaa aina voimakkaasti, miten meidän tämän elämän aika on tehtävä ratkaisumme. Nyt meidän on otettava vastaan pelastus ilmaisena armolahjana ja tehtävä parannus, sillä kuoleman jälkeen se ei enää ole mahdollista. Nyt meidän on otettava vastaan totuus, pantava toivomme Kristukseen, sillä ”eivät hautaan vaipuneet pane sinun totuuteesi toivoansa” (Jes. 38:18). Nyt Jumala tarjoaa sanansa totuutta runsain määrin jokaiselle, pelastusta Kristuksessa kaikkein heikoimmallekin.

Onko sielu kuolematon?

     Oppi sielun luontaisesta kuolemattomuudesta on pakanuudesta kristinuskoon tullut Raamatulle vieras oppi. Raamatussa mainitaan sielu noin tuhat kertaa, mutta ei yhtäkään kertaa sanan, kuolematon, yhteydessä. Sen sijaan Raamatussa usein esitetään, että sielu on kuoleva. ”Se sielu, joka syntiä tekee, sen on kuoltava” (Hes. 18:4).

     Kuolemattomuus voidaan saada vain Jumalan armolahjana, Jeesuksen Kristuksen kuoleman ja hänen sovitustyönsä kautta. Syntisinä meillä ei itsessämme ole kuolemattomuutta.

Vainajilta kysyminen

     Paholainen, valheen isä, piti ensimmäisen saarnan sielun kuolemattomuudesta sanoessaan Eevalle, kun hän houkutteli tätä syömään hyvän- ja pahantiedon puusta: ”Ette suinkaan kuole” (1. Moos. 3:4). Miksi sielun vihollinen haluaa opettaa, että ihminen on kuoleman ja ylösnousemuksen välisenä aikana tietoisessa tilassa? Tämä oppi on johtanut vainajahengiltä kysymiseen, spiritismiin. Koska Jeesuksen mukaan kuolleet nukkuvat ja ”ja kuolleet eivät tiedä mitään”, eivät nämä vainajahenget voi olla muuta kuin riivaajia, langenneita enkeleitä, jotka taitavasti pystyvät jäljittelemään kuolleita, heidän ulkonäköään, ääntään ja kokemuksiaan. Näin paholaiselle tarjoutuu mahdollisuus johtaa ihmisiä harhaan mitä houkuttelevimmalla ja kavalimmalla tavalla.

Jumala kieltää meitä mitä ankarimmin kysymään neuvoa vainajahengiltä: ”Jos joku kääntyy vainaja- tai tietäjähenkien puoleen, - - sitä ihmistä vastaan minä käännän kasvoni ja hävitän hänet kansastani” (3. Moos. 20:6). ”Älköön keskuudessanne olko ketään, - - joka lukee loitsuja, kysyy vainaja- tai tietäjähengiltä tahi kääntyy vainajien puoleen. Sillä jokainen, joka sen kaltaista tekee, on kauhistus herralle” (5. Moos. 18:9–15). Kuningas Saulin oli kuoltava ”sen tähden, että hän oli kysynyt vainajahengiltä neuvoa” (1. Aikak. 10:13).

 

Vainajahenget ovat riivaajia

     Pakanauskonnoissa uhrataan vainajahengille, pelätään ja lepytetään heitä. Tämä on keskeinen palvontamuoto pakanuudessa. Raamattu sanoo: ”Mitä pakanat uhraavat, sen he tekevät riivaajille eikä Jumalalle” (1. Kor. 10.20). Nämä vainajahenget ovatkin todellisuudessa riivaajia, pahoja henkiä.

     Raamattu ennustaa, että nämä riivaajahenget tulevat lopun aikana tekemään suuria ihmeitä ja johtamaan ihmisiä harhaan. Riivaajat asettuvat jopa uskosta luopuneisiin seurakuntiin, Babyloniin. Spiritismin kautta riivaajat pääsevät vaikuttamaan kristillisissä seurakunnissakin. Kolmen enkelin sanoman tehtävänä on varoittaa kaikkia ihmisiä myös tästä kavalasta eksytyksestä. Vain pysymällä lujasti Jumalan sanan kallioperustalla me voimme välttyä joutumasta pimeyteen (Jes. 8:19,20). 

Kolmannen enkelin sanoma

Varoitus pedon merkistä

     Kahden ensimmäisen sanomat olivat vakavia ja hätkähdyttäviä: Oikeudenkäynti ihmissielujen ikuisesta kohtalosta on jo käynnissä taivaassa, ja kristikunta on etääntynyt kauas alkuperäisestä Raamatun ilmoituksesta, on maallistunut eikä tajua ajan vakavuutta. Kaikkein vakavin ja hätkähdyttävin kolmen enkelin sanomasta on kuitenkin viimeinen, kolmannen enkelin sanoma: "Ja heitä seurasi vielä kolmas enkeli, joka sanoi suurella äänellä: "Jos joku kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa sen merkin otsaansa tai käteensä, niin hänkin on juova Jumalan vihan viiniä, joka sekoittamattomana on kaadettu hänen vihansa maljaan, ja häntä pitää tulella ja tulikivellä vaivattaman pyhien enkelien edessä ja Karitsan edessä. Ja heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti, eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä, heillä, jotka petoa ja sen kuvaa kumartavat, eikä kenelläkään, joka ottaa sen nimen merkin. Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon” (Ilm. 14:9–12).

     Kolmannen enkelin vavahduttavan sanoman ydin on: ote vastaan Kristuksen vanhurskaus uskon kautta hänen ansioihinsa. Anna hänen tehdä vanhurskauden teot, pitää Jumalan käskyt sinussa. Vain Kristus voi armossaan uskon kautta pyhittää sinut. Usko niin kuin Jeesus uskoi. Hän sanoi: ”En minä itsestäni voi mitään tehdä. Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen” (Joh. 14:10). Edelleen Jeesus sanoo meille: ”Ilman minua te ette voi mitään tehdä” (Joh. 15:5).

     Kolmas enkeli kehottaa meitä uskomaan niin lujasti Kristukseen ja hänen sanaansa, että ankarinkaan pedon eli antikristuksen vaino ei saa meitä luopumaan uskollisuudesta Kristukselle ja hänen käskyilleen ja kumartamaan petoa ja tottelemaan sen käskyä.

     Samalla kolmas enkeli julistaa kaikkein ankarimman rangaistustuomion niille, jotka kumartavat eli tottelevat petoa ja sen kuvaa ja ottavat sen merkin. Jokaisen ajattelevan ihmisen tulisi tämän vuoksi tehdä kaikkensa saadakseen tietää, mikä on peto, pedon kuva ja merkki välttyäkseen tämän merkin ottamiselta ja siitä aiheutuvasta hirveästä kohtalosta.

 

Jumalalle uskolliset vainon kohteena

     Ilmestyskirjan 12. Luvun lopussa kerrotaan siitä ahdistuksesta, joka kohtaa Jumalalle uskollisia ajan lopussa, niitä, jotka eivät tottele petoa, vaan pitävät Jumalan käskyt. Aikaisemmin samassa luvussa kerrotaan siitä ahdistuksen ajasta, joka Jumalan kansalla oli läpi keskiajan kauas uudelle ajalle asti. Siitä kerrotaan näin:

     ”Ja kun lohikäärme huomasi, että se oli syösty maahan, se lähti ajamaan takaa naista, joka oli pojan synnyttänyt. Mutta naiselle annettiin suuren kotkan siivet, jotta hän lentäisi turvapaikkaansa autiomaahan. Siellä hän on suojassa käärmeeltä, ja hänestä pidetään huolta vuosi, kaksi vuotta ja puoli vuotta” (Ilm. 12:13,14).

     Lohikäärme tässä näyssä on itse sielunvihollinen, joka on kaiken vainon ja Jumalaa vastustavan toiminnan takana (Ilm. 12:9). Vaimo taas tarkoittaa Jumalalle uskollista joukkoa (1. Kor. 11:2; Ef. 5:31,32). Tässä esitetty ajanjakso aika ja kaksi aikaa ja puoli aikaa” on sama, joka esiintyi myös Danielin kirjan seitsemännessä luvussa siinä yhteydessä, missä kerrottiin pienen sarven, antikristillisen vallan, toiminnasta ja harjoittamasta Jumalan kansan vainosta (Dan 7:25). Kysymyksessä on siis paaviuden pitkä valtakausi v. 538–1798.

     Jakeessa 17 esitetään sitten vavahduttava ennustus, että vaino puhkeaa uudestaan. Kun ensin on kerrottu, miten se pitkä vainonkausi, joka ulottui 1700-luvun lopulle asti, lopulta tyrehtyi, kerrotaan sen jälkeen: ”ja lohikäärme vihastui vaimoon ja lähti käymään sotaa muita hänen jälkeläisiänsä vastaan, jotka pitävät Jumalan käskyt ja joilla on Jeesuksen todistus”.

     Tässä jakeessa kerrotaan ne tuntomerkit, joista vainon kohteeksi joutuvat Jumalan omat tunnetaan. He pitävät Jumalan käskyt ja heillä on Jeesuksen todistus. Jeesuksen todistus on profetian henki Ilm.19:10). Raamatun profetioiden eli ennustusten avulla he osoittavat etukäteen paholaisen aikeet syöstä ihmiset tuhoon ja varoittavat kaikkia julistamalla kolmen enkelin sanomaa.

     Oleellista heidän kohdallaan paholaisen hyökkäysten ja viimeisen suuren kriisin kannalta on, että he pyrkivät Jumalalle uskollisina ja hänen armoonsa turvautuen pitämään kaikki Jumalan käskyt. Tästä aiheutuu sielunvihollisen viha heitä kohtaan. Ja tästä on silloin kysymys myös pedon ja sen kuvan kumartamisessa ja pedon merkin ottamisessa, joista kolmannen enkelin sanoma vakavasti varoittaa.

 

Ilmestyskirjan pedon tunnistaminen

     Aikaisemmassa yhteydessä antikristusta tutkiessamme totesimme, että tämä antikristillinen valta pyrki ”muuttamaan ajat ja lait” (Dean. 7:25). Samalla totesimme, että Jumalan laissa, kymmenessä käskyssä, on ainoastaan lepopäiväkäsky sellainen, joka koskee aikaa. nimenomaan tämä käsky on Rooman kirkon toimesta aikoinaan muutettu. Tällöin näyttää siltä, että Danielin kirjan seitsemännen luvun pieni sarvi, antikristillinen valta ja Ilmestyskirjan peto, joka velvoittaa ihmisiä ottamaan hänen merkkinsä, olisivat yksi ja sama valta.

     Ilmestyskirjan pedosta, sen kuvasta ja pedon merkin ottamisesta kertoo erityisesti Ilmestyskirjan 13. Luku. Vertaamme tämän luvun antamia tuntomerkkejä niihin tuntomerkkeihin, joita Danielin kirjan 7. luvussa esitetään pienen sarven ominaisuuksina. Näitä tuntomerkkejä on kaikkiaan kuusi. 

 

Danielin kirjan ”pieni sarvi”

jae 24: ”heidän jälkeensä nousee eräs muu”. Nousee pakanallisen Rooman kukistumisen jälkeen.

1)     Jae 20: ”joka näytti suuremmalta kuin muut”.

2)     Jae 8: ”sillä sarvella oli suu, joka herjaten puhui”.

3)     Jae 25: ”ne annetaan hänen käteensä ajaksi, kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi”. 3 ½ v = 42 kk = 1260 pv. Valtakausi v. 538 – v. 1798.

4)     Jae 25: ”hän puhuu sanoja Korkeinta vastaan”.

5)     Jae 21: ”se sarvi, jonka minä näin sotivan pyhiä vastaan ja voittavan heidät”.

 

Ilmestyskirjan peto

1)     jae 2: ”ja lohikäärme antoi sille voimansa ja valtaistuimensa”. Pakanallisen Rooman vallan perijä lohikäärme Rooman hahmossa vainosi Kristus-lasta (Ilm. 12:4,5).

2)     jae 4: ”kuka on pedon vertainen”.

3)      jae 5: ”ja sille annettiin valta puhua suuria sanoja ja pilkkapuheita.”

4)     jae 5: ”ja sille annettiin valta tehdä sitä neljäkymmentäkaksi kuukautta”. 42 kk = 1260 pv. Valtakausi v. 538 – v. 1798.

5)     jae 6: ”Ja se avasi suunsa Jumalaa pilkkaamaan”.

6)     jae 7: ”Ja sille annettiin valta käydä sotia pyhiä vastaan ja voittaa heidät”.

 

     Tämä vertailu osoittaa, että Danielin kirjan pienen sarven ja Ilmestyskirjan pedon tuntomerkit ovat täsmälleen samat. Kysymyksessä on siten sama antikristillinen valta, jollaiseksi katolinen kirkko ja paavinvalta keskiaikana kehittyivät.

     Ilmestyskirjan 13. luku esittää tästä vallasta vielä yhden tuntomerkin, jota Danielin kirja ei esitä. Se kuuluu näin: ”Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja se luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi” (Ilm. 13:18).

     Muinaisessa Roomassa oli tapana laskea nimen luku. Se saatiin laskemalla yhteen nimen kirjainten lukuarvot. Latinalaisessa kirjaimistossa on tietyillä kirjaimilla lukuarvo, toisin sanoen niitä käytettiin myös numeromerkkeinä. Kirjaimistosta täysin erillistä numerojärjestelmää ei ollut. Nykyäänkin näitä latinalaisia kirimia käytetään lukuina vielä esim. lääkärin resepteissä. Siten I = 1, V = 5, X = 10, L = 50, C = 100, D = 500 ja M = 1000. Muut luvut saatiin näitä kirjaimia tarpeen mukaan yhdistelemällä.

     Latinan kieli on katolisen kirkon kieli, ja paavista on käytetty latinankielistä virkanimitystä VICARIUS FILII DEI, suomeksi ”Jumalan Pojan sijainen”. On siis luonnollista, että tästä virkanimestä lasketaan nimen lukuarvo latinalaiseen tapaan. Se tapahtuu seuraavasti:

 

V =               

    5

I =                      

    1

C =                     

 100

A =

 

R =

 

I =              

    1

U (V) =      

    5

S =  

 

 

 

F =

 

I =              

    1

L =           

   50

I =              

    1

I =

    1

 

 

D =         

 500

E = 

 

I =                

    1

Yht.

 666

    

     Latinalaisessa kirjaimistossa äänteet V ja U merkittiin samalla äännemerkillä V. Siten sana VICARIUS kirjoitetaan alkuperäisen kirjoitustavan mukaan VICARIVS. Tästä paavin virkanimestä saadaan kirjainten lukuarvot yhteen laskemalla luku 666. Se on juuri pedon luku. Tämäkin tuntomerkki, kuten kaikki edellisetkin, sopii täsmällisesti paavin valtaan.

 

Pedon kuolinhaavan paraneminen ja vainon hengen herääminen

     Danielin kirjan pientä sarvea tutkiessamme totesimme, että keskiajan antikristilliseksi vallaksi kehittynyt paavius menetti otteensa suuriin kansanjoukkoihin 1700-luvun lopulla Ranskan suuren vallankumouksen henkisessä murroksessa. Kuitenkaan tämä valta ei lakannut olemasta, se oli vain menettänyt mahdollisuutensa olla entisen kaltaisena voimatekijänä kansainvälisessä politiikassa.

     Samoin Ilmestyskirjan 13. luvun mukaan näin tapahtuu myös Ilmestyskirjan pedolle. Mutta se esittää tällaisen olevan vain ohimenevä ilmiö. Peto nousisi uudestaan voimaansa. Ilmestyskirja esittää asian näin: ”Ja minä näin yhden sen päistä olevan ikään kuin kuoliaaksi haavoitetun, mutta sen kuolinhaava parantui. Ja koko maa seurasi ihmetellen petoa” (Ilm. 13:3).

     Nykyisin katolinen kirkko ei esiinny lainkaan samaan tapaan, kuin se menetteli keskiajan olosuhteissa. Monista näyttääkin siltä, että sellaiset olot ovat iäksi menneet. Raamatun ennustusten mukaan olosuhteet maailmassa tulevat kuitenkin muuttumaan siinä määrin, että ne, jotka haluavat olla Jumalalle uskollisia, joutuvat jälleen vainon kohteiksi. Samaan aikaan katolinen kirkko saa jälleen suuren vaikutusvallan.

     Tämä viimeinen vaino ei kuitenkaan johdu yksinomaan Rooman kirkosta ja paavinvallasta. Ilmestyskirjan 13. luku esittää sen ohella kaksi muuta tekijää, jotka vaikuttavat osaltaan merkittävästi vainon hengen heräämiseen.

     ”Ja minä näin pedon nousevan merestä; sillä oli kymmenen sarvea ja seitsemän päätä, ja sarvissansa kymmenen kruunua, ja sen päihin oli kirjoitettu pilkkaavia nimiä. Ja se käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden ja saattaa maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava parani”

     ”Ja se villitsee maan päällä asuvaiset niillä ihmeillä, joita sen sallittiin tehdä pedon nähden; se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi. Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin”.

     ” Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku” (Ilm. 13:1,12,14–17).

     Tämän mukaan Rooman kirkkoa kuvaavan pedon ohella vainon herättäjänä on myös karitsansarvinen peto ja sen yllytyksestä syntynyt järjestelmä, joka muistuttaisi Rooman kirkkoa ja josta Ilmestyskirja käyttää nimitystä pedon kuva. Tämän mukaan uusi Jumalalle uskollisten vaino tulee olemaan paljon laajapohjaisempi kuin ne vainot, joita keskiajan virallinen kirkko on vastuussa. Tämä vaino on yleismaailmallinen, koska karitsansarvisesta pedosta sanotaan, että ”se saattaa maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa” ja että se saa kaikki ottamaan tavalla tai toisella pedon merkin. Samoin sanotaan myös ensimmäisestä, paavinvaltaa kuvaavasta pedosta, että sen kuolinhaavan paranemisen jälkeen ”koko maa seurasi ihmetellen petoa” (Ilm. 13:3).

 

Karitsansarvinen peto – uusi maailmanvalta

     Karitsansarvinen peto saa siis maan päällä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa eli roomalaiskatolista uskontojärjestelmää. Mikä on tämä karitsansarvinen peto?

     Pedot tarkoittavat valtakuntia tai valtajärjestelmiä. Ilmestyskirjan 13. Luvussa esitetään ne tuntomerkit, joiden avulla tämä peto on tunnistettavissa. Nämä tuntomerkit ovat seuraavat:

  1. Sen nousu osuu samaan aikaan tai välittömästi sen jälkeen, kun paavinvalta sai kuolinhaavansa, koska tämä peto noustuaan saa maan päällä asuvaiset kumartamaan uudelleen kuolinhaavan saanutta petoa (Ilm. 13:11,12).
  2. Se nousee ”maasta”. Vedet tarkoittavat kansanjoukkoja (Ilm. 17:15). Tämä valtakunta syntyisi siis seuduille, missä entuudestaan ei ollut taajaväkisistä asutusta, suuria kansanjoukkoja.
  3. Sillä on karitsan sarvet. Karitsa on niin lauhkea, lempeä eläin, että Ilmestyskirja käyttää sitä kuvaamaan Kristusta. Esim. Ilm. 5:6; Ilm. 19:9. Tämä valtakunta pyrkisi siten toteuttamaan vapauden ja tasa-arvon kristillisiä periaatteita.

     Näiden tuntomerkkien mukaan ainoa mahdollinen valtakunta on Pohjois-Amerikan Yhdysvallat. Se syntyi juuri Ranskan suuren vallankumouksen aattona, jonka vallankumouksen aikana paavius sai ”kuolinhaavansa” vuonna 1798. Vuonna 1776 Englannin alaiset Pohjois-Amerikan siirtokunnat Atlantin rannikolla julistautuivat itsenäisiksi, Englannista riippumattomiksi Yhdysvalloiksi. Niiden vapaussota jatkui vuoteen 1783 asti, jollin Englanti vihdoin tunnusti siirtokunnat vapaiksi. Se jälkeen etenkin 1800-luvulla suuntautui tähän ”rikkauksien ja vapauksien luvattuun maahan” valtaisa muuttoliike eri maista, niin että se paisui nopeasti valtatekijäksi maailmantaloudessa ja kansainvälisessä politiikassa.

     Lisäksi Yhdysvallat syntyi alueelle, missä ei entuudestaan ollut taajaväkistä asutusta, vaan intiaaniheimoja harvakseltaan laajojen erämaiden keskellä. Se sai asukkaansa lähinnä Euroopasta sinne muuttaneesta väestöstä, joka vähitellen levittäytyi itärannikolle ensin syntyneiden siirtokuntien asuma-alueilta suureen länteen aina Isolle valtamerelle asti.

     Yhdysvallat omaksuivat vihdoin erittäin vapaamielisen valtiosäännön ja myönsi asukkailleen ennenkuulumattoman suuret kansalaisvapaudet. Tämä johtui siitä, että Yhdysvaltain väestö koostui alun perin pääasiassa Euroopasta uskonnollista tai valtiollista sortoa pakoon lähteneistä ihmisistä, joille kaikkinainen sorto oli kauhistus. Sillä oli todella ”karitsan sarvet”.

     Tämä ”vapauden luvattu maa” tule siis Ilmestyskirjan ennustuksen mukaan ennen pitkää muuttumaan luonteeltaan, niin että se näyttelee keskeistä osaa prosessissa, jonka tuloksena koko maailma tulee jälleen seuraamaan katolisen kirkon esimerkkiä ja omaksumaan sen vallan tunnuksen eli ”merkin”. Se ”saattaa maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava parani”. ”Ja se saa kaikki - - panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa”. Tämä kaksi sarvinen peto muuttuu siten luonteeltaan, niin että se ajan mittaan ”puhuu kuin lohikäärme”.

 

Pedon kuva – Rooman kirkkoa muistuttava uskonnollinen järjestelmä

     Ilm. 13:14,15 mukaan Yhdysvallat tulee yllyttämään ihmisiä tekemään pedon kuvan. ”Ja se villitsee maan päällä asuvaiset niillä ihmeillä, joita sen sallittiin tehdä pedon nähden; se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi. Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin”.

     Näissä jakeissa ennustetaan, että tulee muodostumaan katolisen kirkon kaltainen valta, pedon kuva. Katolinen kirkko on uskonnollinen valtajärjestelmä, joka syntyi suuren luopumuksen seurauksena, kun kirkko sulautui maailmaan keskiajan alussa. Pedon kuvan täytyy silloin myös olla uskonnollinen järjestelmä. Luopumuksen tietä se tulisi kehittymään täksi kuvaksi sen jälkeen, kun paavius ensin oli saanut kuolinhaavan.

     Tällainen uskonnollinen järjestelmä on kehittymässä protestanttisuuden pohjalla. Protestanttiset kirkkokunnat syntyivät 1500-luvulla uskonpuhdistuksen seurauksena. Suurena ihanteena ja pyrkimyksenä oli silloin rakentaa usko ja seurakuntaelämä kokonaan Raamatun sanan perustukselle. Me näemme kuitenkin jo, että näistä suurista ihanteista ja tavoitteista on jouduttu luopumaan. Näin on tapahtunut erilaisten tieteellisten teorioiden, erityisesti kehitysopin vallatessa alaa.   Kun kehitysoppi teki 1800-luvun jälkipuoliskolla suuren läpimurtonsa ja mainosti teorioitaan suuriäänisesti ”tieteellisenä” maailmankatsomuksena, protestanttiset kirkkokunnat horjuivat. Ne näkivät välttämättömäksi sopeuttaa uskonnäkemyksensä ja teologiansa kehitysopin kaavaan. Näin tapahtui siitä huolimatta, että kehitysteoria on rakentunut suuressa määrin olettamuksien varaan, joilta puuttuvat riittävät todisteet.  Mutta tällöin jouduttiin tekemään myös karkeaa väkivaltaa Raamatun sanomalle. Jonka mukaan Jumala loi alussa täydellisen maailman, joka syntiinlankeemuksen tähden on turmeltunut ja rappeutunut ja tarvitsee Vapahtajaa. Jumalan sana ei enää ole se vankka kallioperusta, jolle rakennetaan. Mutta tällöin ollaan myös vaarassa joutua tuuliajolle ajan henkisten, taloudellisten ja yhteiskunnallisten muotivirtausten mukaan.

     Samalla protestanttisten kirkkojen keskuudessa on virinnyt voimakas yhteistoimintatarve. Ekumeenisessa liikkeessä on monia arvokkaita piirteitä. Se koettaa lievittää ristiriitoja eri uskonnollisten yhdyskuntien välillä ja rakentaa siltoja. Yhteistoiminnallaan kirkot pyrkivät myös saamaan esiintymisellään enemmän voimaa. 

     Näihin yhteyspyrkimyksiin liittyy kuitenkin huolestuttavia piirteitä. Kun Jumalan sanalla Raamatulla ei enää ole ehdottoman auktoriteetin arvoa, yhteyteen ei pyritä Jumalan sanasta totuutta etsimällä. Mikäli uskonnäkemysten alueella etsitään yhteyttä, se tapahtuu lähinnä sovitellen ja eri osapuolten kesken myönnytyksiä tehden. Samalla etsitään yhteyttä myös Rooman kirkkoon. Näyttä siltä, kuin vakavan uskonkamppailun tuloksena syntyneen uskonpuhdistuksen henkisen perinnön korvaamaton arvo olisi unohtunut. Rooman kirkossa ei enää nähdä uskonpuhdistajien tapaan antikristillistä valtaa, josta Raamattu on selvästi ja ennustanut ja varoittanut. Kun uskonnäkemyksillä ei enää ole vankkaa raamatullista perustusta, ollaan ajautumassa Rooman syliin. 

     Raamattu ennustaa, että pedon kuva tullaan muodostamaan karitsansarvisen pedon ja Yhdysvaltain yllytyksestä. Yhdysvalloilla on tähän sopivat edellytykset. Se on maailman supervaltoja, joka tuntee syvää huolta maailmanrauhan säilymisestä ja kansojen välisen yhteisymmärryksen luomisesta. Toisaalta Yhdysvalloissa on vankat protestanttiset kirkkokunnat ja myös vankka katolisuus. On vain ajan kysymys, että protestantismin pohjalle muodostuu Yhdysvaltain yllytyksestä pedon kuva, järjestelmä, joka on valmis Rooman kirkon tapaan ja sen kanssa yhteistoiminnassa käyttämään pakkoakin, jotta kautta koko maapallon voitaisiin luoda yhteisymmärrys ja sopusointu.

 

Pedon merkin salaisuus

     Karitsansarvinen peto eli Yhdysvallat saa myös aikaan, että kaikkialla maailmassa, kaikkien kansojen keskuudessa, ihmiset velvoitetaan ottamaan pedon merkki. Tämä liittyy erottomasti pedon ja sen kuvan kumartamiseen ja sitä aletaan vaatia lopulta kuolemanrangaistuksen uhalla (Ilm. 13:15–17).

     Mikä on tämä pedon merkki? Viimeinen vaino kohdistuu niihin, jotka pitävät Jumalan käskyt ja joilla on Jeesuksen todistus eli profetian henki (Ilm. 12:17). Kolmen enkelin sanoma varoittaa pedon merkin ottamisesta. Tämän sanoman julistajien tuntomerkkejä on, että he ”pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon” (Ilm. 14:12). Kolmen enkelin sanoma kehottaa kaikkia kumartamaan Jumalaa Luojana (Ilm. 14:7). Miten me voimme kumartaa Jumalaa Luojana? Pitämällä Luojan, Kristuksen, antaman lepopäivän, sapatin, joka on annettu luomisen muistoksi. Raamatun ennustuksen mukaan paavinvalta ”pyrkii muuttamaan lait ja ajat” (Dan. 7:25) – eli lepopäiväkäskyn. Pedon merkin ottaminen on ristiriidassa Jumalan käskyjen pitämisen ja Luojan kumartamisen kanssa. Pedon merkin ottaminen on alistumista tottelemaan paavinkirkkoa pitämällä sen määräämä muutettu lepopäivä, sunnuntai, Kristuksen käskemän sapatin eli lauantain asemasta.

 

Väärä lepopäivä katolisen kirkon vallan merkki

     Katolinen kirkko pitää lepopäivän muutosta todisteena sen vallasta. Rev. Stephen Keenan kirjoittaa katolisessa katekismuksessa:

     ”Kysymys: Voitko jollakin muulla tavalla todistaa, että kirkolla on valta asettaa juhlia ja antaa määräyksiä”?

     ”Vastaus: Jollei sillä olisi sitä valtaa, ei se olisi voinut tehdä sitä, mistä kaikki nykyajan uskovaiset ovat yhtä mieltä sen kanssa – se ei olisi voinut asettaa viikon ensimmäisen päivän, sunnuntaisin, viettämistä viikon seitsemännen päivän, lauantain, sijaan, jolle muutokselle Raamattu ei anna pienintäkään tukea”. (A Doctrinal Catechism, s. 174). Katolinen kirkko siis pitää lepopäivän muutosta merkkinä sen vallasta.

     Katolisia oppeja käsittelevässä kirjassa esitetään seuraavaa:

     ”Kysymys: Millä todistat, että kirkolla on valta määrätä juhlia ja pyhäpäiviä”?

     ”Vastaus: Juuri sillä teolle, että se muutti sapatin sunnuntaiksi, jonka teon protestantitkin hyväksyvät. Ja sen tähden he narrimaisesti toimivat itseään vastaan, kun niin lujasti pitävät kiinni sunnuntaista, mutta rikkovat useimmat muut saman kirkon määräämät juhlat”.

     ”Vastaus: pitäessään sunnuntain he tunnustavat, että kirkolla on valta määrätä pyhäpäiviä” (An Abridgement of the Christian Doctrine (R:C) s. 58).

     Baltimoren arkkipiispa, kardinaali James Gibbons esittää lepopäivän muutosta koskevassa kirjeessään marraskuulta 1895 seuraavaa:

     ”tietenkin katolinen kirkko väittää, että tämä muutos (päivän muuttaminen viikon seitsemänneltä päivältä viikon ensimmäiselle päivälle) oli sen työtä. Eikä toisin olisi voinut ollakaan. - - tämä teko on kirkon uskonnollisia asioita koskevan vallan merkki”

 

Sapatti Jumalan asettama merkki

     Jumala pitää sapattia merkkinä. hänen ja kansansa välillä. ”Myöskin sapattini minä annoin heille, olemaan merkkinä minun ja heidän välillään, että he tulisivat tietämään, että minä olen Herra, joka pyhitän heidät” Myöskin sapattini minä annoin heille, olemaan merkkinä minun ja heidän välillään, että he tulisivat tietämään, että minä olen Herra, joka pyhitän heidät” (Hes. 20:12). Myöskin sapattini minä annoin heille, olemaan merkkinä minun ja heidän välillään, että he tulisivat tietämään, että minä olen Herra, joka pyhitän heidät. Sapatti osoittaa, että Jumala on Luoja ja se on merkkinä siitä, että vain hän voi pyhittää meidät. Sapatti osoittaa meidän täydellistä riippuvuuttamme Jumalasta, meidän Luojastamme ja Lunastajastamme. ”Ja pyhittäkää minun sapattini; ne olkoot merkkinä välillämme, minun ja teidän, että tulisitte tietämään, että minä olen Herra, teidän Jumalanne” (Hes. 20:20). Sapatti osoittaa kuka on meidän Jumalamme. Hän on Herra, meidän Luojamme ja Lunastajamme., Jeesus Kristus, joka on antanut sapatin.

     Paavinvalta, antikristus, pitää sunnuntaita valtansa merkkinä ja meidän Herramme Jeesus Kristus esittää sanassaan sapatin merkkinä. Kumpaa me tottelemme ja kumarramme, antikristillistä valtaa vai Luojaamme, Kristusta? Tästä on kysymys pian lähestyvässä viimeisessä taistelussa Kristuksen ja antikristuksen välillä.

 

Pedon merkin ottaminen

     Se suuri kriisi, joka merkitsee pedon kuvan pystyttämistä ja johon liittyy myös pedon merkin ottaminen, ei ole vielä alkanut. Sunnuntainviettoa lepopäivänä ei siis nykyisellään voi vielä leimata pedon merkin ottamiseksi. Ellen G. White esittää tämän asian sattuvasti teoksessaan Suuri taistelu. Hän sanoo näin: ”Menneiden sukupolvien kristityt viettivät sunnuntaita, luullen siten pitävänsä Raamatun sapattia; ja vieläkin on kaikissa kirkkokunnissa, myös roomalaiskatolisessa, tosi kristittyjä, jotka vilpittömästi uskovat, että sunnuntai on Jumalan määräämä lepopäivä. Jumala hyväksyy heidän tarkoitustensa vilpittömyyden ja heidän rehellisen vaelluksensa hänen edessään. Mutta kun sunnuntain viettäminen säädetään lailla ja maailma saa kylliksi valoa oikean sapatin velvollisuuksista, silloin jokainen, joka rikkoo Jumalan käskyn, noudattaakseen määräystä, joka ei ole korkeamman vallan kuin Rooman kirkon antama, kunnioittaa sen kautta paavinvaltaa Jumalaa korkeampana. Hän osoittaa kunnioitusta Rooman kirkolle ja sille vallalle, joka koettaa pakottaa noudattamaan Rooman säätämää lakia. Hän kumartaa petoa ja sen kuvaa. Kun ihmiset silloin hylkäävät sen säännöksen, jonka Jumala on selittänyt valtansa merkiksi, ja sen asemasta kunnioittavat sitä, minkä Rooma on valinnut ylivaltansa merkiksi, he ottavat sen kautta merkin uskollisuudesta Roomaa kohtaan – ’pedon merkin’. Vasta sitten kun tämä kysymys on selvästi esitetty kansalle, ja ihmiset ovat joutuneet valitsemaan Jumalan käskyjen ja ihmisten käskyjen välillä, nw, jotka jatkavat Jumalan käskyn rikkomista ottavat pedon merkin” (Suuri taistelu, s. 446).

 

Elävän Jumalan sinetti

     On suurta Jumalan armoa, että hän on sanassaan paljastanut, mitä on odotettavissa, niin että voimme varautua sen suhteen. Nyt kun vielä on vapaus toimia, meidän tulisi kiinnittyä Jumalaan ja pyrkiä olemaan hänelle kaikessa kuuliaisia. Kun sitten koetuksen aika tulee, olisimme häneen niin kiinni kasvaneita ja hänen armossaan vahvistuneita, että voisimme kestää myrskyn raivon.

     Jeesus Kristus toivoo, että meidän otsaamme olisi ”kirjoitettu hänen nimensä ja hänen isänsä nimi” (Ilm. 14:1) ja että me olisimme hänen omikseen sinetöidyt, vapaat kaikesta, mikä yhdistäisi meitä niihin antikristillisiin voimiin, jotka ovat Jumalaa vastaan.

     Profeetta Jesajan kautta Jumala on sanonut: ”Sido todistus talteen, lukitse laki sinetillä minun opetuslapsiini (Jes. 8:16). Laissa on sinetti, joka ilmaisee, kuka on antanut lain.  Lepopäiväkäsky täyttää sinetin vaatimukset. Siinä on esitettynä lainantajan nimi, arvo ja vaikutusalue: ”Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on” (2. Moos. 20:11). Sinetti on Jumalan laissa, lepopäiväkäsky, ilmaisee, että lain antaja on Herra, sinun Jumalasi, Luoja, jonka vaikutusalue on ”taivas ja maa ja meri ja kaikki, mitä niissä on”.

     Herra toivoo, että me kuuluisimme niihin, ”jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon” (Ilm. 14:12). Sillä kaikki uskolliset tulevat voittamaan. On suuri etuoikeus voida ja nyt valita voittajan osa ja olla kuuliainen kaikessa Jeesukselle Kristukselle. Viimeisessä vainossa antikristus liittolaisineen ei voita. ”He sotivat Karitsaa vastaan, mutta Karitsa on voittava heidät, sillä hän on herrain Herra ja kuningasten Kuningas; ja kutsutut ja valitut ja uskolliset voittavat hänen kanssansa" (Ilm. 17:14). Vaikka Kristukselle uskolliset joutuvat käymään suuren ahdistuksen läpi, he tulevat selviytymään voittajina.

 

Teksti on kopioitu sisätautiopin dosentti Matti Miettisen lähetyslehdestä Ratkaisun aika.